Kommentti: Missä asiantuntemus? Miss Suomi -tuomareina vain Sunneva Kantolan ystäviä - kauneusalan kompetenssi loistaa poissaolollaan!

Vuoden 2017 Miss Suomi -finalistit paljastetaan huomenna torstaina (7.9.). Tähän mennessä julkisuudessa on esitelty 21 semifinalistia, joista kaksi on jo jättänyt kisan, koska eivät kokeneet Miss Suomi -kilpailua kuitenkaan omakseen.
Yllätyspaljastus: Jutta Gustafsbergin tytärpuoli jättäytyi Miss Suomi -kilpailusta!
Kahdeksatta vuotta Miss Suomi -kisoja pyörittävä missikeisarinna Sunneva Kantola on saanut vuosien saatossa kovaa kritiikkiä osakseen, kun suomalaiskaunottaret eivät ole sijoittuneet etenkään Miss Universum -kilpailuissa.
Kantola on kuitenkin puolustanut työtään vahvoin sanakääntein ja ollut valmis uudistamaan kisaa tälle vuodelle.
Semifinalistien julkistaminen toi kisalle julkisuutta jo monta kuukautta ennen finaalikiertuetta ja kilpailijoiden pitkän valmisteluvaiheen avulla Miss Suomi -organisaatio pyrkii saamaan suomalaiskaunottarille parempaa itseluottamusta, esiintymistaitoa sekä enemmän tietoa siitä, mitä missitehtävistä odotetaan.
Näin suomalaismissit eivät jää valmistautumisessa aivan niin paljon parhaista kansainvälisistä kilpasiskoistaan jälkeen kuin aiemmin. Kaksi edellistä Miss Universumia Iris Mittenaere ja Pia Wurtzbach valmistautuivat kisoihin Kantolan kertoman mukaan nimittäin jopa parisen vuotta.
Uudistuksista voi siis olla paljonkin hyötyä tuleville Miss Suomi -kaunottarille. Mutta ainakin jotain uudistettavan varaa Miss Suomi -kisassa vielä olisi.
MISSISOTA SAA JATKOA – NYT PUHUU TEUVO LOMAN: OLEN HUOLISSANI LOLASTA!
MISS SUOMI -KILPAILULLE MERKITTÄVIÄ UUDISTUKSIA!
Julkkisstylisti Teuvo Loman julkaisi tänään keskiviikkona (6.9.) Instagramissa alla olevan kuvan finalistien valintatilaisuudesta.
Finalistit valinneeseen Miss Suomi -tuomaristoon kuuluivat valokuvaaja Nadi Hammouda (vas.), Terhi Vesanen Esteettisen Hammashoidon Klinikalta (2. vas.), tanssija Susa Matson, Teuvo Loman, Niinatar-hääpukuliikkeen omistaja Niina Kuhta (2.oik.) ja missiasiantuntija Heidi Maijala.
Missikeisarinna Sunneva on itse hehkuttanut tuomaristoa vuolaasti, mutta ovatko edellä mainitut kuusi henkilöä vilpittömästi parhaita mahdollisia ihmisiä valitsemaan missikymmenikön?
Missä ovat kauneusalan todelliset rautaiset ammattilaiset, kansainvälisesti korkealle sijoittuneet takavuosien suomalaismissit tai mallitoimistojen kokeneet pomot?
Juu, Nadi Hammouda on kuvannut kauniita naisia ja toiminut yhtenä vuonna virallisena Miss Suomi -kuvaajana. Joo, Teuvo Loman on suunnitellut asuja Miss Universumeihin - samoin kuin Niina Kuhta. Jep, heistä kukin voisi yksinään kelvata osaksi muutoin asiantuntevaa missituomaristoa, mutta on varsin kyseenalaista, että nämä nimet edustavat tuomaristossa oletuksen mukaan vahvinta missiosaamista. Se kertoo todella paljon huonoa Miss Suomi -tuomariston asiantuntemuksesta, sillä kukaan heistä ei ole todellinen kauneusalan konkari.
Saati mikä on hammasklinikkaa pyörittävän Terhin, tanssija Susan tai "missifani" Heidin todellinen kompetenssi Suomen tärkeimmän kauneuskisan tuomaristossa? Mikä on heidän syvällinen kytköksensä tai kokemuksensa kauneusalasta? En ainakaan itse sitä keksi.
Pahalta tuomarilista näyttää siksikin, että kaikki kuusi ovat tavalla tai toisella missikeisarinna Sunneva Kantolan hyviä ystäviä tai ainakin läheisiä yhteistyökumppaneita.

Väitän, että etenkin Teuvon rooli missiorganisaatiossa on kasvanut ennen kaikkea Sunnevan kanssa syventyneen ystävyyden eikä Teuvon vuosien saatossa syventyneen missiasiantuntemuksen ansiosta. Samoin Heidi ja Niina ovat kulkeneet missikiertueen mukana vuosikausia ja ystävyys Sunnevan kanssa on ollut yksi tärkeimpiä asioita siihenkin. Nyt molemmat pääsivät valitsemaan finalistejakin.
Eikä tämänvuotiset finalistit valinnut tuomaristo ole mitenkään poikkeuksellisen hampaaton aiempiin verrattuna. Sama asiantuntemuksen puute on ihmetyttänyt missipiirejä edellisvuosinakin.
Esimerkiksi viime vuonna Miss Suomea pääsivät finaalituomaristoon valitsemaan esimerkiksi Sunnevan läheisen ystävän Jutta Gustafsbergin nykyinen miesystävä, Bachelor-ohjelmasta tuttu Juha Rouvinen sekä taikuri Noora Karma.
Ja tänä vuonna semifinalisteja oli valitsemassa esimerkiksi viime vuoden 2. perintöprinsessa Emilia Seppänen, jonka vuosi perintöprinsessana on ollut melkoista hiljaiseloa julkisuuden kannalta. Viimeisen puolentoista vuoden aikana Emilia on nähty enemmän yökerhojen hämyssä kuin lehtien palstoilla nuorten tyttöjen julkisena esikuvana. Jos hän pohjasi arviointiaan missituomaristossa omiin tekemisiinsä missivuoden aikana ja haki niiden arvojen mukaista Miss Suomea, ollaan pahasti metsikön puolella.
Tuomaristo ja Sunneva Kantolan hyvä veli -toimintatapa on puhuttanut missipiirejä jo vuosia, mutta tuore kuvapaljastus missifinalistit valinneesta tuomaristosta saattaa olla omiaan aiheuttamaan todellisen skandaalin Miss Suomi -kisan ympärille. Ja se keskustelu ei käänny näiden asioiden valossa mitenkään missiorganisaation eduksi.
Jotta Miss Suomi -kilpailun julkinen profiili ja arvostus voisivat nousta Sunneva Kantolan haaveilemiin mittoihin ja jotta suomalaismissit voisivat tosissaan taistella universumin kauneimman tittelistä, on Miss Suomi -tuomariston oltava tulevaisuudessa asiantuntemuksessaan huomattavasti korkeammalla tasolla kuin nyt on nähty. Tuomariston on vaihduttava harrastelijoista todellisiin asiantuntijoihin.
Matti Nykänenkään tuskin olisi leiskauttanut aikanaan olympiakultiin, jos hyppyjen tyyliä olisi ollut pisteyttämässä Teuvo Loman. Sama asia.
Kirjoittaja on Seiskan toimituspäällikkö.
Juttua korjattu torstaina 7.9. Klo 21.14: Terhi Vesanen ei ole hammaslääkäri vaan hammasklinikan toimitusjohtaja ja suuhygienisti. Ja Noora Karma ei ollut hyvissä väleissä eikä tuttavuussuhteessa Sunneva Kantolan kanssa ennen Miss Suomi -finaalia 2016. Kaksikko tapasi toisensa Kantolan mukaan tuolloin ensi kerran.