Jutta Gustafsbergin kaunis tytärpuoli Camilla kertoo: Tämän vuoksi vetäydyin Miss Suomi -kilpailusta!

Camilla Jussila
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi aiemmin tänään, että kaksi Miss Suomi -semifinalistia on päättänyt jättää kilpailun kesken omasta tahdostaan. Toinen kilpailun kesken jättäneistä on Jutta Gustafsbergin tytärpuoli ja edesmenneen ternimaitoyrittäjä Petteri Jussilan tytär Camilla Jussila.

Seiskan tavoittama Camilla kertoo päätyneensä ratkaisuun kesän lopussa.

- Tajusin kuukausi sitten, ettei kauneuskilpailuun osallistuminen ole minua varten, sillä haluan panostaa jatkossa opiskeluun. Minun on tarkoitus hakea ensi keväänä oikeustieteelliseen. Myös kilpailun tuoma julkisuus alkoi ahdistaa, sillä haluan pysyä myös jatkossa yksityishenkilönä, Camilla kertoo Seiskalle.

Toinen kilpailusta vetäytynyt oli Vilma Halme.

Camilla on kiitollinen, että pääsi tutustumaan kevään ja kesän aikana 20 semifinalistiin. Hän kertoo, että joutui jättämään kesällä yhteisiä koulutus- ja kuvausmatkoja väliin, koska ei saanut töistä vapaata.

- Yritin vaihtaa työvuoroja – tuloksetta. Sen takia en päässyt osallistumaan kesällä muun muassa Tuuri-ohjelman kuvauksiin, johon minua kysyttiin muutaman muun semifinalistin kanssa, myyjänä työskentelevä Camilla kertoo.

Vaikka Camilla ei ole kiinnostunut julkisuudesta, nähdään hänet loppuvuodesta yhteisessä tv-ohjelmassa tunnetun äitipuolensa Jutta Gustafsbergin kanssa.

- Se ei liity millään tavoin misseyteen, vaan ohjelma käsittelee sukulaissuhteita.

Ohjelma on jo kuvattu.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan