Kirsi Salo erosi – rankka tilitys blogissa: ”Joskus tuska voi olla niin suuri, että ihminen ei vaan kerta kaikkiaan enää kestä”

Kirsi Salo
Mainos
Mainos päättyy

Ex-juontaja Kirsi Salo paljasti blogissaan käyneensä läpi rankan sydänsurun.

Kirsi kirjoitti pitkän kirjoituksen eron aiheuttamasta surusta, ahdistuksesta ja ylivoimaiselta tuntuneista synkistä hetkistä.

Sieluni on poistunut tästä murhenäytelmästä, tuhon kentästä, jonnekin kauas. Olen kuin taistelutanner maailmansodan joukkojen yhteenoton jäljiltä. Vain maahan tallottua mustuutta, höyryävää kuolemaa. Olen siis maistanut tuskaa. Sellaista laatua, millaista en tiennyt olevankaan. Noina hetkinä katsellessani italialaisen vanhan kaupungin korkeiden kirkkojen kattoja ymmärsin, miksi jotkut kiipeävät ylös ja hyppäävät. Joskus tuska voi olla niin suuri, että ihminen ei vaan kerta kaikkiaan enää kestä, Kirsi kirjoitti.

Wau! Juontaja Kirsi Salo, 50, poseeraa yllättäen yläosattomissa: rohkea otos kerää ylistystä - kuva!

Kolumbiaan muuttanut ex-juontaja kertoi, että hänen henkinen taistelunsa johtui nimenomaan parisuhteen päättymisestä.

Mainos
Mainos päättyy

Oma tuskani syntyi näennäisesti siedettävästä tapahtumasta, kahden ihmisen välisestä erosta, mutta ihmismieli ei aina voi ymmärtää, miksi koemme mitä koemme. Kun sydämeni viimein reilu vuosi sitten 50 elinvuoden jälkeen avattiin, olen pystynyt kokemaan myös ihmisen synkimmät tunteet isosti. Siis ISOSTI. Kuten rakkauden, koen myös surun, ilon, myötätunnon, vihan ja kaikki tunteet niin, että kehollani on kestämistä. Kuolinvuoteellani voin hengähtää viimeisen kerran rauhassa ja ilolla, sillä minä ELIN.

Juontaja Kirsi Salolla iso talo ja valtavat viljelmät Kolumbiassa: Minulla ei ole aikaa miehelle!

Kirsi kertoi Seiskalle joulukuussa, että hän nauttii sinkkuelämästä. Tuolloin Kirsi ei maininnut sanallakaan, että hänellä olisi ollut pientäkään sutinaa kenenkään kanssa.

– Keväästä asti olen tuntenut, että en ole vailla yhtään mitään. Miestäkään, Kirsi sanoi tuolloin.

Ex-juontajakaunotar Kirsi Salo, 50, viihtyy Kolumbiassa sinkkuna: Kun jotain superkivaa tapahtuu, soitan ex-miehelleni! 

Hänen blogikirjoituksestaan ei selviä, oliko tuskainen ero tuore vai jo aikaisemmin tapahtunut asia.

Lue Kirsin kirjoitus kokonaisuudessaan täältä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan