Kike Elomaan vetämät treenit tyssäsivät eduskunnan kellarissa – ”Toisella kaudella tajusin…!”

Entinen kehonrakentaja ja nykyinen kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa, 64, on yhä timmissä kunnossa.
Hän väittää, ettei enää treenaa.
– En kuntoile yhtään sen enempää kuin keskiverto suomalainen. En ole silti koskaan jättänyt urheilua, vaan liikunta on kulkenut mukanani lapsuudesta saakka. Näin vanhemmiten kuntoa ei tarvitse kuin ylläpitää kevyellä treenillä.

Kevytkin treenaaminen on tarpeen, kiitos istumalihaksia puuduttavan päivätyön.
– Kansanedustajan homma on istumista, istumista ja istumista. Luen päivässä toistasataa sähköpostia ja vielä autolla ajot siihen päälle. Loppuviikosta on jo pakko päästä kotini autotalliin jumppaamaan!
– Ensimmäisellä kansanedustajakaudellani yritin vetää treenejä eduskunnan kellarikerroksessa, mutta eihän siitä lopulta mitään tullut. Toisella kaudella tajusin, ettei aikani millään riitä siellä kuntoiluun ja muiden ohjaamiseen.