Uutiset

Katiska-tunnustus herätti toivoa - Niko ranta-ahon rippipappi muisteli miestä nuorukaisena: ”En osaa läpimätänä pitää!” 

19.04.2020 17:31

Katiska-vyyhdissä syyllisyytensä tunnustaneen Niko Ranta-ahon rippipappi Arto Köykkä muistelee miestä nuorukaisena pitkässä blogikirjoituksessaan

Arto kertoo Rippilapseni Niko Ranta-aho -tekstissään, ettö hän on seurannut huumeoikeudenkäyntiä poikkeuksellisen tiiviisti. Pappia kiinnostaa asia siksi, koska hän ei tunnistanut uutisoinnista tuntemaansa Nikoa. 

- Rippikoulussa Niko ei erottunut. Hän oli samanlainen mukava rippikoulupoika kuin hänen kaverinsakin, Arto muistelee.

Niko Ranta-aho Mikkelin vankilassa.

Miesten välit

Arto myöntää kirjoituksessaan, ettei hän juuri nähnyt Nikoa konfirmaation jälkeen. 

- Käsittääkseni hän hyvin pian kääntyi ison kaupungin suuntaa, eikä juuri viihtynyt meidän kylällämme, Arto tarkentaa.

He kuitenkin pitivät välinsä yllä sosiaalisen median välityksellä. 

- Jonkinlainen suhde säilyi, ja muutama vuosi sitten hän pyysi minua Facebook-kaverikseen. Tämä suhde on pitänyt minua hieman perillä hänen tekemisistään. 

Pirkkalan seurakunnan pappina hän huolestui lukemistaan asiasta Facebookista. 

- Joskus hän kertoi kiertäneensä pullon korkin kiinni, mikä kertoo elämänhallinta ongelmista, Arto analysoi.

He kuitenkin tapasivat Nikon raittiusilmoituksen jälkeen kirkollisessa tilanteessa, jossa Arto kuunteli rippilapsensa puheita. 

- Muistan hänen sanoneen siellä yhden sydämellisen lauseen, jonka vilpittömyydestä olen varma. 

Tunnustus

Niko Ranta-ahon tunnustuksen jälkeen Arolta udeltiin syitä miehen toiminnan takana maaliskuun loppupuolella.

- Ehkäpä hän haluaa pelastaa elämänsä, hylätä valheen ja päästä sopuun menneisyytensä kanssa. Sen verran tunnen häntä, että kaikesta huolimatta en osaa läpimätänä pitää, Arto vastaa.

Arton kommentit herättivät ristiriitaisia tunteita, koska osa halusi papin ajattelevan enemmän Nikon rikosten uhreja. 

- Mielestäni kriitikkoni ovat oikeassa. Siitä huolimatta en muuta kantaani. Minulla on siihen syyni, Arto kertoo.

Vertailu

Arto paljastaa syiden takaa löytyy venäläinen kirjailija Fyodor Dostoyevsky. Pappi vertaa Nikon tilannetta kirjailijan Rikos ja rangaistus -teoksen hahmoon Raskolnikoviin. 

Samankaltaisuudet Nikon ja Rahkolnikovin kanssa ovat hyvin pienet, vaikka molemmat heistä tunnustavat rikoksensa. 

Raskolnikov tunnustaa murhan, kun Niko tunnusti huumeiden hankinnan. 

- Toivon Niko Ranta-ahon kulkevan samaa tietä. Raskolnikov ottaa ristinsä kantaakseen ja lähtee Siperian vankeuteen, Arto toivoo. 

Kirjoituksensa lopussa Arto jättää viestin Nikolle, kun tämä vapautuu vuosien jälkeen. 

- Saat soittaa kutsuaksesi kahville. Minä tulen, Arto päättää.

Video: Sofia saapui tukemaan Nikoa oikeudenkäyntiin

 


 

Teksti:Niki Miettinen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!