Karu kuva: kohuttu Mr. Finland Kim Löfgren loukkaantui vakavasti remonttionnettomuudessa, päähän pahoja osumia – katso!

Kim Löfgren voitti 21 vuotta sitten Mr. Finland -kilpailun. Miehestä tuli heti samana vuonna kohujulkkis, kun hänet tuomittiin liki kahdeksi vuodeksi vankilaan petoksista.
Kolme viikkoa sitten Kim oli menettää henkensä kotipihallaan. Hän oli kavunnut illansuussa tikkailla katonrajaan irrottamaan vinolautaa. Sorkkarauta lipesi, ja lauta lensi vauhdilla päin Kimiä, joka horjahti ja putosi viisi metriä päistikkaa kiviportaisiin.
– Minulla epäiltiin niskavammaa ja sain niskatuen, sillä en aluksi tuntenut käsiäni ja jalkojani. Onneksi tunto palautui, ja tutkimuksissa selvisi, ettei niskanikamissa ollut murtumaa.
Kimin oikea käsi oli kuitenkin niin pahasti vaurioitunut, että se vaati ison leikkauksen.

– Se oli poikki, halki ja nivelpinta kolmessa osassa. Luut melkein murusina. Kolme tuntia kestänyt leikkaus oli kuulemma niin vaativa, että niitä tehdään Töölössä vain kymmenkunta vuodessa. Käsivarressani on nyt titaanilevyt, jotka tukevat luutumista.
Kim sai vaurioita myös kasvoihinsa, osuihan hänen päänsä portaisiin heti käden jälkeen.
– Otsani piti siistiä leikkaamalla ja sulkea usealla tikillä, nenänvarsi suljettiin iholiimalla, yksi haljennut alahammas odottaa korjausta, ja ympäri kehoa saamiani ruhjeita jouduttiin hoitamaan rasvalaastareilla.