KRP etsii kadonneita ihmisiä: Joka kymmenes on tapettu!
Suomessa katoaa ihmisiä päivittäin. Valtaosa hävinneiksi ilmoitetuista on pikkulapsia tai dementikkoja, jotka löydetään lähituntien aikana. Merkittävä määrä kadonneista löytyy myöhemmin esimerkiksi päivänsä päättäneinä metsästä.
Joskus katoamisessa on kuitenkin kyse rikoksesta.
– Kaikista kadoksissa olevista henkilöistä kymmenisen prosenttia on henkirikoksen uhreja. Heidät on mahdollisesti surmattu ja esimerkiksi kaivettu maahan, upotettu järveen tai ajettu silppurin läpi. Tällä hetkellä keskusrikospoliisilla on rekistereissään noin 400 kateisiin jäänyttä henkilöä. Listassa on nimiä 1950-luvulta lähtien, rikoskomisario Ismo Kopra keskusrikospoliisista kertoo.
Kopra kertoo, että nykyään katoamistapaukset siirretään paikallispoliisista keskusrikospoliisin tietokantaan neljän viikon jälkeen.
Tutkinnan kannalta tärkein työkalu on niin sanottu DVI-rekisteri (Disaster Victim Identification). Tietokannalla yhdistetään kadonneita henkilöitä ja tuntemattomia vainajia.
Tärkeä työkalu katoamisten selvittämisessä on Interpolin kaavake tuntemattomien ruumiiden tutkimiseen. – Kadonneista kerätään elinaikaiset, niin sanotut ante mortem -tiedot, joista keskeisimpiä ovat dna-, sormenjälki- ja hammastiedot. Jos informaatio täsmää vainajan post mortem- eli elämän jälkeisiin tietoihin, juttu ratkeaa.
– Tämän takia olisi tärkeää, että jo paikallispoliisissa kerättäisiin kaikki mahdollinen tieto. Joskus omaisille jää tunne, ettei heidän katoamisilmoitustaan otettu tosissaan. Tietojen kerääminen jälkikäteen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Mennyt aika on kadonnut totuus.
Viime vuoden lopulla Suomessa sai suurta julkisuutta Nela Utkinan katoaminen. Nuori nainen löydettiin myöhemmin Nuuksion kansallispuistosta kuolleena.
– Omalle kohdalleni on sattunut parikin tapausta, jossa metsästä löytynyt tuntematon vainaja on paljastunut saksalaiseksi. Enenevissä määrin tulee tapauksia, joissa kadonnutta ei löydy pelkästään Suomen rekisteristä. Nämä katoamiset ratkesivat Interpolin tietokannoista, Kopra sanoo.
Joskus ulkomaalainen henkilö saapuu Suomeen ilman mitään syytä ja päättää päivänsä.
– Kun toisen kadonneen saksalaisen omaiset tulivat hakemaan uurnaa, kysyin, mikä oli naisen yhteys Suomeen. He sanoivat, että hän ei ollut koskaan käynyt täällä. Kun päätös päivien päättämisestä oli tehty, hän katsoi ilmeisesti vain sopivan syrjäisen paikan.
Tarkoituksella jäljettömiin katoaminen ei ole nykyään enää helppoa. Kaikesta toiminnasta jää jälki erilaisiin rekistereihin, eikä Suomessa voi oikeastaan välttyä joutumasta valvontakameran nauhalle. Toisinaan kadonneita löydetään esimerkiksi Espanjan Aurinkorannikolta jonkin toisen jutun yhteydessä.
Kopran pöydällä on useita selvittämättömiä katoamistapauksia. Yksi tunnetuimmista on 40-vuotiaana kadonnut Maarit Haantie, joka on ollut kateissa vuodesta 1993. Hänen epäillään joutuneen Järvenpään sarjamurhaajan uhriksi.
– Joskus katoaminen on myös väärinkäsitys. Tyynenmeren tsunamin aikaan suomalainen työeläkkeellä oleva mies ilmoitettiin kadonneeksi. Paljastui, että hän oli mennyt Thaimaahan ryyppäämään kuukausiksi halvimpaan mahdolliseen majataloon. Hänet etsittiin esiin, eikä mies ollut edes huomannut koko tsunamia.
Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat poliisille hankala katoamistyyppi. Lehtitietojen mukaan vastaanottokeskuksista on hävinnyt 2 500 turvapaikanhakijaa.
– Niin montaa katoamisilmoitusta heistä ei ole kuitenkaan tehty, mutta parikymmentä kylläkin. Se on ihan uusi ilmiö meille. Asioita on vaikea selvittää, kun ei olla ollenkaan varmoja esimerkiksi oikeasta nimestä tai kotipaikasta. Heistä on myös harvemmin tarjolla dna-, hammas- tai sormenjälkitietoja, Kopra harmittelee.