Juontaja Marja Hintikka tasa-arvosta: ”Minulle on naisena tärkeää taloudellinen riippumattomuus!”

Marja Hintikka
Mainos
Mainos päättyy

Suomen työllistetyimpiin juontajiin lukeutuva Marja Hintikka, 41, kuvaa tälläkin hetkellä kahta uutta ohjelmaa päällekkäin. Niistä tosin ei saa vielä hiiskua mitään. Myös kollegan ja aviomiehen Ilkka "Ile" Uusivuoren, 39, ura on samanlaisessa nousukiidossa.  Kun työkiireiden keskelle on syntynyt pienillä ikäeroilla kolme lasta, perheessä eletään todellisia ruuhkavuosia.

Marjaa ja Ileä on pyydetty usein työskentelemään myös yhdessä. – Vuorottelemme lastenhoidossa. Emme pystyisi järjestämään sitä mitenkään, Marja sanoo.
Marjaa ja Ileä on pyydetty usein työskentelemään myös yhdessä. – Vuorottelemme lastenhoidossa. Emme pystyisi järjestämään sitä mitenkään, Marja sanoo.

Työllistetty juontaja Marja Hintikka kamppailee jaksamisensa kanssa – ”Triplamäärä töitä kuin mitä olisi sopivasti!”

Marja korostaa, että sekä hänen että Ilen urat ja haaveet ovat yhtä tärkeitä.

– Sitä on tasa-arvo, että molemmat tulevat kuulluiksi. Kysyn, että onko minulla sellainen olo, että omat tarpeeni ovat tärkeitä? Tiedän, että Ile kannustaa minua aina ja on minun puolellani.

Mainos
Mainos päättyy

Marja puhuu myös taloudellisen tasa-arvon puolesta. Omien rahojen tienaaminen on ollut jo nuoresta asti hänelle itsestäänselvyys.

Marja on nähty viime vuosina muun muassa tv-ohjelmissa Vappu ja Marja Live, Marja Hintikka Live, SuomiLOVE, Luokkajuhlat ja Villa Hintikka, joka pyörii tällä hetkellä uusintana.
Marja on nähty viime vuosina muun muassa tv-ohjelmissa Vappu ja Marja Live, Marja Hintikka Live, SuomiLOVE, Luokkajuhlat ja Villa Hintikka, joka pyörii tällä hetkellä uusintana.

– Minulle on aina ollut naisena tärkeää taloudellinen riippumattomuus. Saan voimaa siitä, että olen omavarainen.

Marja Hintikka nousi ahdistuneesta teinistä suosikkijuontajaksi: ”Ajattelin, ettei minusta tule ikinä mitään!”

Elämä tuntuu helpottuvan kuitenkin koko ajan iän myötä. Sen vuoksi 41-vuotias Marja ei pode ikäkriisejä. Päinvastoin iän karttuminen on hänen mielestään ihanaa.

– Enää ei tarvitse herätä kymmentä kertaa yössä vauvojen takia. Se helpottaa kummasti.

– Iän karttuessa tulee paljon hyväksyvämmäksi itseään kohtaan ja käsittelee tunteitaan sallivammin. Kun pysähtyy ja hengittelee, näkee asiat pitkässä perspektiivissä.

Mainos
Mainos päättyy

– Usein mietin, miten näen tämän räpellykseni 85-vuotiaana. Silloin ymmärrän murehtivani pikkuasioista.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Juontaja Marja Hintikka tasa-arvosta: ”Minulle on naisena tärkeää taloudellinen riippumattomuus!”