Jani Sievisen ja Maria-rakkaan häät siirtyvät koronaepidemian takia: ”Tuntuu kohtuuttoman julmalta”

Ex-uimari Jani Sievisen ja hänen opettajarakkaansa Maria Nyqvistin häät siirtyvät koronan takia.
Mainos
Mainos päättyy

Ex-uimari Jani Sievisen ja hänen opettajarakkaansa Maria Nyqvistin häät siirtyvät koronan takia. Parin oli tarkoitus mennä naimisiin maaliskuun lopulla Levillä.

Maria kertoo häiden siirtymisestä Facebook-sivuillaan.

- Ensi viikon perjantai piti olla yksi meidän elämämme parhaista päivistä, meidän hääpäivämme. Tässä tilanteessa tilaisuudet, joissa on kymmeniä ihmisiä samassa paikassa, eivät kuitenkaan ole järkeviä. Kannamme tässä vastuumme, vaikka se tuntuu niin kohtuuttoman julmalta joutua siirtämään niin hartaasti ja pitkään odotettu tapahtuma, Maria kirjoittaa.

Maria kertoo häiden siirtyvän marraskuulle.

- Mutta, tästäkin selvitään ja olemme taas entistä vahvempia yhdessä. Meidän yhteinen matka on jatkunut kohta kuusi vuotta. Avioparina se jatkuu marraskuussa 2020. Nyt menen kaivautumaan tuon vahvan miehen kainaloon ja itken tän pahan olon pois.

Mainos
Mainos päättyy

Jani ja Maria esittelivät tulevan hääpaikkansa Seiskalle viime lokakuussa. Hääpaikaksi valittiin Päivikki Palosaaren omistuksessa oleva hotelli Taivaanvalkeat ja sen yhteydessä oleva Tonttulan elämyskylä.

Romanttiset kuvat Leviltä! Jani Sievinen vie kotibileissä kohtaamansa Marian vihille – ”Asumme eri osoitteissa!”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Jani Sievisen ja Maria-rakkaan häät siirtyvät koronaepidemian takia: ”Tuntuu kohtuuttoman julmalta”