Uutiset

Ilja Janitskinin äiti väittää: Ilja ei saa syöpälääkkeitään poliisivankilassa – "Tämä on kidutusta!"

17.04.2018 10:21

Useista rikoksista epäilty MV-lehden perustaja Ilja Janitskin siirrettiin viime viikonloppuna Andorrasta Suomeen. Helsingin käräjäoikeus päättää tänään tiistaina (17.4.) Janitskinin vangitsemisen jatkamisesta. 

Poliisi epäilee Janitskinia lukuisista rikoksista, muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä useista tekijänoikeusrikoksista, laittomista uhkauksista, törkeistä kunnianloukkauksista ja rahankeräysrikoksista.

Janitskinin äiti Marjatta Janitskin väittää, että Ilja ei olisi saanut useaan päivään syöpälääkkeitään. Janitskinilla on ärhäkkä suolistosyöpä, joka on leikattu toistuvasti. Häntä on hoidettu kuukausia kemoterapialla.

Seiska tavoitti Iljan äidin tiistaiaamuna Joensuun lentoasemalta. Hän oli lentämässä Helsinkiin tapaamaan Iljaa. Marjatta kertoi saaneensa tiedon lääkeasiasta suoraan Iljalta. 

- Hän itse kertoi minulle eilen, ettei ole saanut lääkkeitään. Syöpälääkkeiden lisäksi hän ei ole saanut muitakaan lääkkeitään, kuten verenpainelääkkeitä. Hänelle on tarjottu vain parasetamolia, äiti kertoi. 

Äiti kertoo puhuneensa tutkinnanjohtaja Harri Saaristolan kanssa asiasta. 

- Puhuin hänen kanssaan eilen useampaan otteeseen ja vaadin, että asia täytyy saada kuntoon.

- Tämä on kidutusta. En tiedä mistä se johtuu, mutta tämä on heitteillejättö. Aion tehdä tästä tutkintapyynnön, Marjata Janitskin sanoi.

Seiska tavoitti myös tutkinnanjohtaja Saaristolan.

- En voi kommentoida kenenkään terveysasioita, hän totesi. 

Kuuluuko vangitun henkilön saada asianmukainen lääkityksensä?

- Totta kai kuuluu saada lääkityksensä. Lääkärit vastaavat näistä asioista, mutta en ryhdy yksittäisen henkilön asioita kommentoimaan, Saaristola päätti.

Helsingin poliisi kiisti julkisuuteen tulleet väitteet perättöminä, että Janitskinia olisi estetty saamasta tarvitsemiaan lääkkeitä. Helsingin poliisi twiittasi asiasta tiistaina.

- Esitetyt väitteet siitä, että poliisi olisi estänyt Ilja Janitskinia saamasta tarvitsemiaan lääkkeitä ovat perättömiä. Pasilan poliisivankilassa on espanjaa osaava lääkäri, jonka Janitskin on tavannut useita kertoja sen jälkeen, kun hänet tuotiin lauantaina poliisivankilaan, Helsingin poliisi twiittasi.

Otsikkoa ja tekstiä muokattu keskiviikkona 18.4. klo 11.43 ja perjantaina klo 9. Artikkeli pohjautuu Marjatta Janitskinin väitteisiin. Helsingin poliisi on kiistänyt väitteet.

Teksti:Panu Hörkkö
Kuvat:Ari Lahti
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!