IS: Renny Harlin ja Johanna-rakas: Yllätyskihlat - sormuksen arvo jopa 30 000 euroa!

Ohjaaja Renny Harlin, 61, paljasti Ilta-Sanomille kihlautuneensa rakkaansa Johanna Kokkilan, 27, kanssa ystävänpäivänä. Kihlaus tapahtui Istanbulissa.
– Matkaamme kohti yhteistä tulevaisuutta, pariskunta kertoi IS:lle.
Seiska paljasti jo tammikuussa, että Renny aikoo kosia bikini fitness -rakastaan. Tuolloin Johanna oli esitellyt Rennyä suvulleen helsinkiläshotelli Kämpissä vietetyn hemmotteluviikonlopun aikana.
Renny Harlin ja Johanna-rakas = häät tuloillaan?!
Uuden projektinsa parissa ahkeroiva Renny tekee pitkää päivää uuden kauhuelokuvansa kuvauksissa. Uuden elokuvan luovassa työryhmässä mukana oleva Johanna luuli vielä torstaina, että edessä on kotiviikonloppu Sofiassa, Bulgariassa. Renny oli kuitenkin järjestänyt yllätyksen Johannalle, jota hän kutsuukin elämänsä naiseksi, ja pari lensi viettämään viikonloppulomaa Turkkiin.
– Elämäni onnellisin päivä. Olen aivan sanaton, Johanna hehkuttaa Ilta-Sanomille.
Katso myös: Siirappivaroitus! Romanttinen Renny Harlin söpöilee somessa: ”Kaunis enkelini…
IS:n mukaan Renny oli asiaankuuluvalla tavalla myös pyytänyt tulevan morsiamensa kättä tämän isältä. Johannan vastattua isoon kysymykseen myöntävästi, pujotti palkittu ohjaaja varta vasten Johannalle suunnitellun timanttisormuksen tämän vasempaan nimettömään.