Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut Heidi Foxell oli lähellä kuolla viime keväänä: ”En ymmärtänyt mennä ajoissa hoitoon!”

Eero Hiltunen alkoi tulittaa kiväärillä väkijoukkoa Hyvinkään keskustassa toukokuussa 2012. Samana iltana 18-vuotias kiinteistönhoitajaopiskelija oli raivostunut hävittyään leikkimielisen painiottelun kaverilleen.

Hiltusen viimeinen laukaus osui nuorempaan konstaapeliin Heidi Foxeliin. Ennen sitä ampuja ehti murhata kaksi ja haavoittaa kuutta muuta hengenvaarallisesti. 

Huono tuuri on seurannut nuorta poliisia siitä lähtien, kun Heidi hyppäsi partioautosta keskelle Hiltusen tulilinjaa. 

Ennen osumaa poliisikokelas yritti vaihtaa raskaampaan varustukseen, mutta luoti ehti osua kevyempien luotiliivien vetoketjuun. 

Seuraukset olivat tuhoisat: sen sijaan, että ammus olisi lävistänyt Heidin, se muutti suuntaa ja poukkoili hänen vatsassaan tuhoten suolistoa ennen porautumista lonkkaluuhun.

Lähes kuusi ja puoli vuotta myöhemmin pyörätuolissa istuva Heidi, 30, avaa kotiovensa suloisen Nox-koiransa kanssa. 

Heidiä jännittää, sillä hänestä kertova kirja Luodinkestävä on ilmestymässä.

Kirjailija Teemu ”Pastori” Potapoff on perannut kirjan sivuille koko Heidin elämän. Tarina on yhtä aikaa voimaannuttava, surullinen ja raadollinen. 

Kaikesta puhutaan avoimesti, mutta Heidin ampujalle Eero Hiltuselle uhrataan elämäkerrassa vain muutama lause.

– En oikeastaan ajattele hänestä yhtään mitään. En vihaa enkä ole katkera. Mielestäni se ihminen ei ansaitse sitä, että pohtisin häntä. Minulle hän on pelkkää ilmaa, Heidi sanoo rauhallisesti.

Hyvinkään ammuskelun jälkeen Heidi on leikattu kymmeniä kertoja, ja pahimpina aikoina hän käytännössä asui leikkaussalissa.

– En osaa itsekään sanoa, kuinka monesti olen meinannut kuolla, mutta ainakin useamman kymmenen kertaa. En ole koskaan saanut selvyyttä siihen, miten olen aina selvinnyt kaikesta. Lääkäritkin sitä välillä ihmettelevät. Mutta sitten herätessä taas sanotaan, että tervetuloa takaisin.

Heidin elämä oli päättyä viimeksi keväällä.

– Se oli todella lähellä. Olin saanut virtsatieinfektiosta verenmyrkytyksen, mutta en ymmärtänyt mennä ajoissa hoitoon. Yhtäkkiä pihalla olikin sitten kaksi ambulanssia ja paloauto. Heräsin kahdeksan päivää myöhemmin sairaalasta.

Lukuisista läheltä piti -tilanteista huolimatta Heidi on luottanut aina siihen, että näkee seuraavan päivän.

– En ole koskaan pelännyt kuolemaa. En ajattele esimerkiksi ennen leikkauksia, että tässä voi käydä huonosti. Lääkärini Ari on saanut minut rauhalliseksi. Tiedän, että olen hyvissä käsissä.