Henna Kalinaisen ja Jarkko-rakkaan baarireissu päättyi ulosheittoon: "He olivat tukevassa juhlakunnossa" - KUVA!
Uuden rakkauden elämäänsä löytänyt Henna Kalinainen bongattiin viime viikonloppuna Helsingin Kalliosta. Henna ja hänen uusi rakkaansa Jarkko olivat viettämässä päivää Stindebinde-nimisessä baarissa, mutta lopulta heidät jouduttiin poistamaan kuppilasta.
- Jarkko talutettiin ulos ronskisti. Henna poistui rauhallisemmin, Seiskalle kuvaillaan.
Myöhemmin illalla kaksikko juhli Block Fest -tapahtumassa.
- He olivat tukevassa juhlakunnossa, ja Henna nukahti loppuillasta.
Henna ja Jarkko muuttivat avoliittoon vasta hiljattain. Kyyhkyläisten asunto sijaitsee Herttoniemessä.
Osoitepalvelusta selviää, että mies oli kirjoilla jo Hennan pienessä Punavuoren-yksiössä. Nyt he ovat kuitenkin muuttaneet yhdessä vajaan 50 neliön asuntoon. Asunnon vuokra on tuhannen euron tietämillä.
Rakastavaisten uusi asunto sijaitsee rauhallisella alueella aivan meren äärellä. Henna julkaisikin sosiaalisessa mediassa videoita, kun hän ihastelee uuden kotinsa kulmia iltalenkillä Vanilla-chihuahuansa kanssa.