Harvinaisen suoraa puhetta! Kainuun korpimaisemia rakastava hiihtolupaus Anita Korva, 20, tyrmää kaupunkiasumisen: ”En edes omista Netflixiä!”

20-vuotias Anita Korva kuuluu Suomen suurimpiin hiihtotoivoihin. Viime kausi lupasi paljon: nuorten MM-kisoista kolme pronssia pokannut ja SM-kisoissakin säväyttänyt Anita murtautui 19-vuotiaana Suomen hiihtohuipulle. Aikuisten arvokisadebyytti tuli Seefeldin MM-kisoissa.
Sen jälkeen valmentajakin vaihtui guruna pidettyyn Olli Ohtoseen, mutta tahmaista on ollut. Osasyy siihen lienee syyskuussa alkanut asepalvelus Kainuun prikaatissa.

– Varmasti sillä on ollut vaikutusta. Intti oli iso tekijä harjoituskauteen valmistautumisessa. Pitää pistää senkin piikkiin jotain, ettei tässä olisi niin ihmeissään, Anita hymähtää.
Kainuun korpimaisemista nauttiva hiihtolupaus suorastaan pöyristyy kysyttäessä, voisiko hän kuvitella joskus asuvansa kaupungissa.

– En ikinä! En edes omista Netflixiä enkä tykkää katsoa telkkaria. Sen sijaan touhuan kaikenlaista, kuten leivon ja urheilen, hän listaa.
– Haaveeni olisi muuttaa joskus Lappiin, mutta tällä hetkellä on asuttava parempien kulkuyhteyksien varrella, jotta pääsen kisoihin.