Uutiset

Frederikin elämäkerrassa roiseja paljastuksia: Salainen seksisuhde äitinsä ystävän kanssa - menetti neitsyytensä opettajalle, harrasti myöhemmin seksiä myös tämän tyttären kanssa!

28.10.2020 19:52

Laulajalegenda Frederikin, 75, keskiviikkona ilmestynyt elämäkertakirja Harva meistä on Frederik (Otava) pitää sisällään runsaasti kuvailuja Ilkka Sysimetsän seksiseikkailuista ja naisista aina nuoruudesta näihin päiviin saakka.

Kirjan alkupuolella Frederik kertoo varsin yksityiskohtaisesti, miten hän menetti neitsyytensä ollessaan 14-vuotias. Hän oli tutustunut helsinkiläisessä vaateliikkeessä somistajaharjoittelijaan, joka hieman myöhemmin tuli Reetun opettajaksi Tavastialla järjestetylle tanssikurssille. Suhde syttyi liki samantien ja eteni intiimille tasolle.

Tanssi sujui meiltä oikein hyvin, ja tunnin jälkeen kävelimme yhdessä pois. Suhteemme syveni kosketteluksi, ja aloin tapailla opettajaani kaupungilla: kävelimme iltaisin puistoissa tai vetäydyimme suutelemaan Kansallisteatterin varjoihin.

- Koska äitini teki kahta työtä ja oli enimmäkseen poissa kotoa, uskalsin lopulta kutsua heilani kylään. Varmistin, ettei sisarenikaan olisi häiritsemässä treffejämme. Turhia hienostelematta ostin katukaupasta Pöytäviina-pullon, jonka kumosimme huoneessani varsin asiallisesti keskustellen. Nainen alkoi hyväillä minua ja vastasin parhaani mukaan. Pian menin aivan kipsiin, koska kerta oli ensimmäiseni, enkä täysin tuntenut jatkotoimenpiteitä, Frederik kertoo kirjassa.

Lue lisää: Frederik, 75, elämäkerrassaan: Vietti kesällä yön Erika Vikmanin kanssa samassa sängyssä - ylistää laulajakaunottaren muotoja: "Olin onneni kukkuloilla, enkä ollut uskoa silmiäni"

"Olin ainoastaan kauhusta kankea"

Laulajatähti kuvailee elämäkerrassa ensimmäistä seksikertaansa hyvin tarkasti.

- Kokemus oli suoraan sanoen kamala. Nainen otti ohjat ja pomppi päälläni sen verran rajusti, että tunsin joutuneeni taas hyväksikäytetyksi. Kun työnsin pienen penikseni märkään vaginaan, olin ainoastaan kauhusta kankea. Poikuus kuitenkin meni, mistä olin ylpeä. Lauettuaan nainen puki nopeasti vaatteet ylleen ja sanoi olevansa jo myöhässä töistä.

- Jäin makaamaan sänkyyn huuli pyöreänä ensimmäisen sukupuolikumppanini kiirehtiessä heti aktin jälkeen karkuun. Se tapahtui viime tipassa, sillä juuri samalla hetkellä hissi kyyditsi äitini kerrokseemme. Äiti ihmetteli sisälle tultuaan, että kuka nainen meillä oli oikein käynyt.

Lue myös: Yhdeksän jälkeläistä! Frederik myöntää: En muista lasteni nimiä!

Frederikin mukaan nainen oli suhteen alkaessa yli 30-vuotias ja hänellä oli tytär.

- Hän oli mielettömän kaunis. Tanssijoilla on aina upea kroppa. Ensimmäinen kerta ei mennyt ihan nappiin, mutta rakastuin tietysti täysillä ja kävelin pää pilvissä. Naisella oli pieni tytär, jonka kanssa hän asui kahdestaan Mäkelänkadulla. Käydessäni heillä kylässä tyttö istui sylissäni lasten asioita lörpötellen. Meidän ”aikuisten” rakkaussuhde hiipui pian sen jälkeen, kun nainen vaihtoi työpaikkaa ja minä lähdin opiskelemaan.

"Tytön mielestä oli jännittävää naida samaa miestä"

Noin 15 vuotta myöhemmin Frederikiä koitti suuri yllätys helsinkiläisbaarissa, missä hän istui kaverinsa kanssa nuorten naisten pöytäseuraksi.

- Kun toinen tytöistä esittäytyi, tunnistin hänen harvinaisen sukunimensä. Kerroin, että samanniminen nainen oli vienyt poikuuteni ollessani neljätoista. – Se oli minun äitini! Jumalauta, kyllä maailma voi olla pieni. Onneksi tyttö vain nauroi, ja ilta jatkui juhlien aamuun asti.

Frederik päätyi harrastamaan seksiä myös ensirakastajansa tyttären kanssa.

- Nelikkomme vietti sen kesäisen viikonlopun yhdessä, minkä jälkeen erosimme ystävinä. Tytön mielestä oli jännittävää naida samaa miestä kuin äitinsä.

Lue myös: Naisyleisön kanssa saunaan! Frederik hurjista vuosistaan: Kondomit olivat harvinaisuus!

"Keinuvassa laivassa varovaista seksiä"

Kirjassaan Frederik muistelee myös seksisuhdetta, joka alkoi puoli vuotta neitsyyden menettämisen jälkeen. Tarina alkoi Ruotsin-laivalta.

- Lähdin äitini, hänen parhaan ystävättärensä ja tämän lapsen kanssa Ruotsin-risteilylle. Ystävätär oli äitiäni nuorempi iloluontoinen nainen, joka työskenteli Renlundin rautakaupassa Mikonkadulla, missä äitinikin paiskoi töitä päivät ennen kuin jatkoi illalla töitä oikolukijana. Jo siihen aikaan Ruotsin-laivoilla juotiin paljon viinaa, joten rouvat olivat hyvällä tuulella hoippuessaan yöllä pois ravintolasta.

Testaa: Tiedätkö kaiken uransa lopettavasta Frederikistä? Minkä lajin SM-mitalisti hän on? Testaa tietosi huikeassa Reetu-tietovisassa!

Frederik kertoo, kuinka hänen äitinsä ystävätär otti rohkeasti läheisyyttä kesken risteilyn.

- Minulla ja äidilläni oli kansipaikat, mutta ystävätär totesi Ilkan voivan nukkua hytissä (”Täällä kannella on niin kylmä”). Menin hyttiin ja kapusin yläpunkkaan tyttären nukkuessa alapunkassa. En ollut ehtinyt edes nukahtaa, kun ovi aukesi ja ystävätär hiipi sisään. –  Minä tulen Ilkka sinun viereesi lämmittelemään. Hytissä oli itse asiassa kuuma, joten ihmettelin pyyntöä, mutta tein tilaa.

- Hän aloitti hyväilyn ja tuota pikaa minä harrastin keinuvassa laivassa varovaista seksiä äitini vedellessä sikeitä kansipaikallaan. Rakastelujamme jatkui noin vuoden verran, minkä jälkeen tapaamiset harventuivat ja lopulta päättyivät.

Nainen oli pyytänyt Frederikiä olemaan kertomatta seksisuhteesta äidilleen, mutta Frederikin mukaan nainen itse oli lopulta möläyttänyt asian.

- Äiti ei ole asiaa kommentoinut, enkä itse ole koskaan katunut näitä seikkailujani aikuisten naisten kanssa, vaikka ne nykyään katsottaisiin hyväksikäytöksi. Opin heiltä paljon, enkä enää aristellut ikäisteni tyttöjen seurassa. 

Teksti:Mika Seppänen
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!