Uutiset

Finlanders uskaltaa tehdä toisin: Suosikkiorkesteri lomailee koko heinäkuun!

30.06.2018 19:31

Suosikkiorkesteri Finlanders on kiertänyt Suomea jo vuodesta 1984, nyt on siis jo Finkkujen 35. keikkakesä käynnissä.

Finlanders on tunnettu siitä, että he viettävät heinäkuun aina lomaa.

– Monet aluksi ihmettelivät, miksi ihmeessä haluamme lomailla artistien kuumimpana kesäsesonkina. Mutta päätimme jo 25 vuotta sitten, kun kaikilla oli pieniä lapsia, että vietämme mieluummin kesällä perheidemme kanssa aikaa. Kamalaa sitä olisi ollut yksinään tammikuussa lomailla, rumpali-laulaja Jussi Lammela, 59, naurahtaa.

– Finlanders on muutenkin tehnyt vähän eri tavalla asioita. Meillä on osakeyhtiö ja terveydenhuolto hammashoitoineen. Olemme halunneet hoitaa kaiken mahdollisimman hyvin ja toisistamme huolehtien.

Finkkujen loma alkoi juhannuksena ja päättyy heinäkuun lopulla. Sitten onkin edessä 26 elokuista keikkaa. Läpi vuoden keikkatahti on tasainen: 15 kuussa. Joulun tienoilla pidetään toinen loma.

– Kesällä en lähde ulkomaille. Kotosalla piisaa puuhaa. Ensimmäiset päivät menevät aina joutilaisuuteen totutellessa. Minulla on vanha rintamamiestalo Turun Pernossa ja pihalla on kiva köllötellä, Jussi kertoo.

– Mökille ei enää ole tarvetta. Viime kesänä vuokrasimme kaverilta merenrantahuvilan, mutta eihän siellä tarjennut olla kuin kolme yötä, kun olin niin karmean kylmä kesä. Tämä suvi on ihan toista!

Teksti:Kalle Kangas
Kuvat:Matti Matikainen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!