Ex-tangokuningatar Tiina Räsänen teki uuden aluevaltauksen: Kävin kotona lähinnä pesemässä pyykkiä!

Entinen tangokuningatar Tiina Räsänen, 42, on viettänyt hyvin erilaisen kesän kuin normaalisti. Tiinaa on tuskin kotona näkynyt muuta kuin kääntymässä.
– Ränssin kievarin kesäteatteri vei suuren osan kesästäni, Kari Tapio -laulunäytelmä 15 kesää työllisti juhannuksesta heinäkuun loppuun saakka, ja päälle tuli vielä viikonloppujen keikat. Kävin kotona lähinnä pesemässä pyykkiä, Tiina sanoo.

Toista kertaa naimisissa olevat Tiina Räsänen ja Petri Hervanto: Ero avasi silmämme!
Tiinan kiireiden lisäksi myös aviopuoliso Petri Hervannolla, 45, on ollut vilkas kesä.

– Työskentelin Varkauden kesäteatterissa ja kävin keikoilla. Toki se, että pesti oli kotikaupungissa, helpotti juuri koulun aloittaneen poikamme hoitokuvioita. Siinä auttoivat myös isovanhemmat ja ystävät. Välillä poika oli näytöksissä mukanakin, Petri kertoo.
Kulunut kesä oli ensimmäinen teatterikesä Tiinalle, mutta Petrillä on eri teattereista jo vankka kokemus.
– Sille on luvassa jatkoa vielä ensi keväänä, uuden aluevaltauksen tehnyt Tiina paljastaa.