Toista kertaa naimisissa olevat Tiina Räsänen ja Petri Hervanto: Ero avasi silmämme!

Onnellisen ja seesteisen oloinen tangopariskunta, Tiina Räsänen, 42, ja Petri Hervanto, 45, vitsailevat toisilleen kuvauksissa.
Kahden esiintyvän taiteilijan elämä ei ole aina ollut yhtä auvoista kuin nyt. Pariskunta tapasi töiden merkeissä vuonna 2001, ja puoli vuotta seurusteltuaan he vannoivat vihkivalat. Seitsemän avioliittovuoden jälkeen edessä oli ero.
– Eikös joka seitsemäs aalto ole se suurin, Petri miettii nyt.
Eron jälkeen Tiina jäi asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin ja Petri muutti toisaalle. Pari oli erosta huolimatta yhteydessä päivittäin.
– Olin tuolloin paljon laivakeikoilla, jolloin Petristä oli suuri apu tyttäreni Julian hoitamisessa. Lapsen etua ajattelimme koko ajan, Tiina sanoo.
Syitä avioeroon oli monia, ja niistä on nyt uusintakierroksella otettu oppia. Erossa oleminen avasi pariskunnan silmät.
– Olimme aina töissä, ja tungimme vapaapäivät täyteen ohjelmaa. Nyt osaamme arvostaa vapaa-aikaamme. Mitään ei tehdä pakolla, Petri analysoi.
Tältä ex-tangokuningatar Tiina Räsänen näyttää tänä päivänä - opiskeli itselleen uuden ammatin!
Pian eropäätöksen tultua voimaan vuonna 2008 Tiina ja Petri päättivät vielä yrittää yhteiseloa. He palasivat yhteen seuraavana vuonna. Eemeli-poika syntyi vuonna 2011, ja naimisiin pariskunta meni 2016.
Pariskunta asuu jälleen saman katon alla, samassa asunnossa kuin ennen eroakin.