Erjan häämekko meinasi mennä pilalle! Muistatko Mika Häkkisen kohuhäät 20 vuotta sitten?

Mika Häkkinen ja Erja Honkanen olivat umpirakastuneita vuonna 1998. Pariskunta oli tutustunut 1990-luvun alussa Erjan työskennellessä matkaoppaana Nizzassa. Mika ja Erja seurustelivat useita vuosia, kunnes häitä tanssittiin kesällä 1998.
Hääpäivää olivat odottaneet niin tuleva aviopari kuin myös fanit ja media. F1-tähden ja ihastuttavan Erjan häihin oli kutsuttu satakunta vierasta. Häätilaisuus oli kaunis ja täynnä onnea, eikä edes kylmä tuuli laskenut tunnelmaa.

Pariskunnan kuuluisat superhäät järjestettiin Porvoon tuomiokirkossa. Paikalla oli oikea väentunku, ja Seiska oli mukana seuraamassa, kuinka poliisi joutui usean yksikön voimin pidättelemään innokkaimpia faneja pääsemästä liian lähelle onnellista hääparia.
Erilaisilta kommervenkeiltä ei hääpäivänä kuitenkaan vältytty, sillä Erja myöhästyi kirkosta peräti 25 minuuttia. Huhuttiin, että morsiamen häämekon olkain olisi mennyt rikki, ja että hänen kampauksensa tekemiseen olisi kulunut odotettua enemmän aikaa.
Muodin mukainen häämekko meinasi mennä myös pilalle ennen itse hääkuvan ottamista, sillä Erja oli pyllähtää vihreälle nurmikolle. Tältä katastrofilta onneksi vältyttiin, ja Mika kulki ylpeänä uunituoreen vaimonsa vierellä.
Mika ja Erja olivat avioliitossa 10 vuotta, ja liitosta syntyi kaksi lasta, Hugo ja Aina Julia. Unelmaliitto ei kuitenkaan kestänyt kuolemaan saakka, sillä avioero astui voimaan vuonna 2008.
Ex-parilla ei ole enää erimielisyyksiä, vaan he ovat hyvissä väleissä. Erja ei ole omalta osaltaan kiirehtinyt uusiin naimisiin.
Marketa Häkkisen häätyyli: sädehti lumikuningattarena!
Mika puolestaan vei vihille Marketa Remesovan vuonna 2016. Pariskunnan häitä juhlittiin mittavasti Rovaniemellä. Mika ja Marketa ovat saaneet myös kolme yhteistä lasta.