Elinkautisvangin vapautus uhataan peruuttaa – näistä vapautuksista ei valitettu: Kolmoismurhaaja vapautui tämän kuun alussa!

Uutiset | 16.02.2019 10:47

Seiska kertoi aikaisemmin, että ensimmäistä kertaa Suomen historiassa korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan hovioikeuden aiemmin tekemästä päätöksestä vapauttaa vanki.

Valituslupa koskee vartijan murhannutta Toni Heikkilää. Valittajana jutussa on Rikosseuraamuslaitos.

Lue lisää: Historiallinen käänne oikeuskäsittelyssä – perutaanko vartijan murhanneen elinkautisvangin vapautus? ”Hyvin poikkeuksellista!”

Toni Heikkilän lisäksi Helsingin hovioikeus päätti vapauttaa tänä vuonna 13 muuta elinkautisvankia. Yhdestäkään muusta vapautuspäätöksestä ei valitettu. Esimerkiksi he pääsevät tai ovat jo päässeet vapaaksi.

Leif Allan Halonen (ent. Kari Tapio Bollsström), istunut 16 v 6 kk

Helmikuun alussa vapautunut Halonen murhasi rikoskumppaninsa kanssa kolme henkilöä lyömällä, kuristamalla ja teräaseella. Kolmoismurhaaja karkasi vankilasta vuonna 2011. Hän oli tekoaikana vain 21-vuotias, ja nuori ikä katsottiin vapautusta puoltavaksi tekijäksi. Lisäksi hän on osallistunut vankilan työtoimintaan ja opiskellut levyseppähitsaajaksi.

Virpi Butt, istunut 15 v 6 kk

Paloittelumurhaaja vapautui uudenvuodenaattona. Sekä Rikosseuraamuslaitos että Psykiatrinen vankisairaala vastustivat vapautusta. Riskiarvion mukaan riski uuteen väkivaltarikokseen on korkea.

Janne Hyvönen, istunut 15 v 9 kk

Virpi Buttin rikoskumppani söi uhrin uunissa kypsennettyä jalkaa. Rise puolsi vapauttamista muun muassa cateringalan opintojen vuoksi.

Lue myös: Saramäen vankilassa elinkautista istuva vanki avautuu olosuhteista: Vankila tekee kaikkensa kampittaakseen!

Andrei Jensko, istunut 17 v 10 kk

Jensko ampui Bandidos-pomonsa Marko Hirsman vuonna 2001 vapauduttuaan itse vankilasta. Elinkautista istuessaan Jensko syyllistyi törkeään huumausainerikokseen pyörittämällä huumerinkiä vankilasta käsin. Puhelimia ringin johtamista varten muun muassa ammuttiin vankilaan jalkajousella muurin yli. Vapauttamista puoltavissa seikoissa mainitaan hyvin sujunut vankeusaika.

Abdiqadir Hussein, istunut 19 v 6 kk

Murhasi ja raiskasi 15-vuotiaan tytön vuonna 1995 vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun vapautui aiemmasta lapsen raiskaustuomiosta. Vuonna 2005 hän käytti nelivuotiasta lasta seksuaalisesti hyväksi vankilomalla. Rise, Turun vankila ja psykiatrinen vankisairaala vastustivat vapauttamista. Rise ei saanut valituslupaa vapautuspäätöksestä. Hussein vapautettiin syksyllä 2016. Hänet karkotettiin takaisin kotimaahansa Somaliaan.

LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!

Teksti:Sami Sinokki
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!