”Elämäni ei ole saippuaoopperaa!” Anna Puu tyrmää väitteet Jenni Vartiaisen ja tuottajarakkaan kolmiodraamasta!

Laulaja Anna Puu, 37, julkaisi viime syksynä Minä olen Anna Puu -kirjan, jossa hän pui suhdettaan tuottajamieheensä Jukka Immoseen. Samalla hän katkaisi lopullisesti siivet monilta hänen ja Jukan ex-puolison Jenni Vartiaisen väleihin liittyviltä huhuilta.

– Tiesin jo kirjoitusvaiheessa, että minun ja Jennin välit nostetaan otsikoihin. Huvittavinta on, että ihmiset piirtävät omia aikajanoja ja kuvittelevat olemattomia kolmiodraamoja. Jos joku voi olla kauempana kolmiodraamasta, se on ehdottomasti minun ja Jukan suhde. Halusin kertoa kirjassa, ettei minun ja Jennin välillä ole mitään draamaa! Elämäni ei ole saippuaoopperaa, Anna kertoo.
Laulaja Anna Puu avautuu rakkaussuhteestaan hittituottajaan: ”En halua enempää lapsia!”
Anna pysyi tavoilleen uskollisena eikä lukenut kirjasta nousseita otsikoita. Hän ei ole myöskään koko uransa aikana seurannut keskustelupalstoja.
– Olen lukenut ainoastaan Seiskan Postia julkkiksille -palstalta kommentin, jossa minua kehotettiin kampaamaan hiukset ennen tv-lähetyksiä. Ulkonäkökommentit eivät kuitenkaan hetkauta minua, Anna naurahtaa.