Janni Hussi avoimena uupumuksestaan: Rajan hakeminen on hankalaa

Janni miettii olleensa onnekkaassa asemassa, sillä hän on voinut ottaa taukoa töistä.
Janni Hussi tunnetaan Suomen viihde- ja mediakentällä todellisena monitaiturina, sillä hän on ansioitunut paitsi tv- ja radiojuontajana, myös näyttelijänä.
Luonnostaan menevä nainen kertoo vilkkauden olevan samaan aikaan siunaus ja kirous, ja liian äärirajoille venytettynä keho on käskenyt tekemään stopin.
– Rajan hakeminen on hankalaa, ja lopulta juoksen pää edellä puuhun. Viime keväänä minun oli pakko hiljentää tahtia, kun jaksaminen ei vain riittänyt, radiotyöt tuolloin lopettanut Janni kertoo.
– Silloin tuli sellainen olo, ettei minulla ole muita vaihtoehtoja kuin levätä.
Janni Hussi avautuu Seiskalle kärsineensä työelämässä huijarisyndroomasta: "Olen se viihdetyyppi"
Tauko teki hyvää
Janni miettii olleensa onnekkaassa asemassa, sillä hän on voinut ottaa taukoa töistä. Puskuria löytyi, sillä hän ei viime vuosina ole juuri muuta tehnytkään kuin töitä.
– Se ei ole minulle vaihtoehto, että vähän vain vähennän tai hidastan tahtia, koska se kestää viikon ja sitten olen taas menossa, hän pohtii.
– Olen nyt puoli vuotta vetänyt tällaisella ”harrastusvaihteella”, ja pikkuhiljaa syksyn saapuessa palaan töiden pariin.

Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.