Bileprinsessasta perheenäidiksi! Minttu Räikkönen vähensi juhlimista lasten myötä – ”Ei ole aikaa pörrätä ravintoloissa!”

Kimi ja Minttu Räikkösen suhde roihahti kesällä 2013, kun he kohtasivat Kimin Porkkalan-asunnolla juhlissa. He olivat tavanneet jo kaksi vuotta aiemmin, mutta tuolloin Kimi oli naimisissa ex-vaimonsa Jenni Dahlmanin kanssa ja Minttu oli parisuhteessa.
Tapasin Mintun ensi kertaa kaksi vuotta sitten helsinkiläisessä Erottaja- karaokeravintolassa. Minttu ja Kimi keräsivät runsaasti katseita, mutta juhlivat siinä missä muutkin asiakkaat.
– Minulla ei ole aikaa pörrätä ravintoloissa samalla tavalla kuin ennen lapsia. Totta kai välillä tulee käytyä juhlimassa, Minttu kertoo naurahtaen.
Viime kesänä pariskunta juhlisti 2-vuotishääpäiväänsä Helsingin yössä, luonnollisesti karaoken parissa. Juhlinta jatkui peräti 12 tuntia, ja Kimi intoutui illan aikana esittämään Johanna Kurkelan Rakkauslaulun sekä Pete Parkkosen kanssa Irwin Goodmanin Häirikkö-kappaleen.
Minttu taas räppäsi radiojuontaja ja tv-kasvo Anni Hautalan kanssa JVG:n Tarkenee-biisin.