Hyppää pääsisältöön
Katso kuva!
jukka ja eeva-leena

Avoimesti yhdessä! Big Brother Suomessa seksipuuhillaan hämmästyttäneet Jukka ja Eevis ostoksilla Itä-Helsingissä - katso kuva!

Big Brother Suomessa päästiin jo ensimmäisestä viikosta lähtien seuraamaan, kuinka lappajärveläisen Jukan ja turkulaisen Eeva-Leenan suhteen kehittymistä. Ja sehän kehittyi vaudilla. Varsin pian Jukka ja Eevis alkoivat intiimipuuhat juurikaan välittämättä siitä, että he eivät todellakaan olleet kahden.

Big Brother -Eevis jännitti Jukan kohtaamista talon ulkopuolella: Olen erkaantunut BB-asukkaista – myös Jukasta!

Eeva-Leena sai lähtöpassit melko pian, myöhemmin ulos äänestettiin Jukka. Parin jälleennäkeminen oli lämmin, ja he viettivät yhteisen yön heti Jukan palattua siviiliin. Suhde ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja pari päätti olla "vain ystäviä". Iltalehdelle Eevis tilitti, että suhde on ohi ja Jukasta jäi ristiriitaiset fiilikset.

Seiskan BB-Valvomossa vierailleet Jukka ja Eevis kertoivat, että "hyvää seksiä on ollut ilmassa". 

Ostoksilla yhdessä!

Jukka ei sunnuntain finaalin jälkeen suunnanutkaan takaisin kotikulmilleen, vaan jäi pääkaupunkiseudulle. Kuinka ollakaan, Seiskan lukija bongasi maanantaina 11.11. BB-starat ostoksilla Itä-Helsingissä!  Eevis ja Jukka eivät pistäneet kuvapyyntöä ollenkaan pahakseen!

eeeva-leena

- He vaikuttivat oikein hyväntuulisilta, Seiskalle kerrotaan. 

Eeva-Leenan elämässä on tapahtunut maantieteellisiä muutoksia Big Brotherin jälkeen, sillä nainen muutti Turusta pääkaupunkiseudulle. 

Katso BB-VALVOMON viimeinen jakso - vieraana Kristian! 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!