Skip to main content
Arto Bryggare ja Heike Drechsler muutivat Suomeen.

Arto Bryggare ja saksalainen olympiavoittaja Heike Drechsler muuttivat Berliinistä Suomeen – lemmenpesä lähiössä!

Yleisurheilulegenda Arto Bryggaren, 60, ja Heike Drechslerin, 53, suhde paljastui vuonna 2015. Pari kertoi viime vuonna perustaneensa kodin Berliiniin. Nyt heillä näyttää olevan koti Suomessakin, sillä pariskunta on hankkinut asunnon Itä-Helsingissä sijaitsevasta lähiöstä.

Vuonna 2014 valmistuneen kerrostalon jatkeena olevan rivitalonpätkän päätyhuoneiston postilaatikossa on kaksi nimeä yleisurheiluhistorian huipulta: Bryggare Drechsler.

Lue myös: Ohhoh, ex-kansanedustaja hakee avioeroa vaimostaan!

Arton ja Heiken suhde oli viime vuonna suuri uutinen ympäri maailman ja etenkin saksalaisella kielialueella, vaikka heidän tiedettiin viihtyneen tiiviisti yhdessä jo jonkin aikaa.

Heike Drechsler on moninkertainen arvokisakultamitalisti ja voitti pituushypyn Barcelonan olympialaisissa 1992 ja Sydneyn olympialaisissa 2000. Uransa hän aloitti Itä-Saksassa. Bryggare kirmasi 110 metrin aitajuoksussa parhaimmillaan olympiapronssia Los Angelesissa 1984 ja MM-hopeaa Helsingissä 1983.

Lue lisää kahden entisen huippu-urheilijan Suomeen muutosta ja katso kuvat asunnosta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!


Teksti:
Sami Lotila ja Panu Hörkkö
Kuvat:
All Over Press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!