Superhellyttävä kuva 90-luvulta! Apulannan teinipunkkareista kasvoi vastuullisia perheenisiä: Suoraan keikalta kotiin!

Apulannan teinipunkkareista kasvoi perheenisiä.
Mainos
Mainos päättyy

Apulanta-yhtyeen voimaduo, laulaja-kitaristi Toni Wirtanen, 43, ja rumpali Simo ”Sipe” Santapukki, 40, ovat kulkeneet pitkän yhteisen matkan.

Bändin 27-vuotisen historian aikana alun perin Heinolassa varttuneet kaverukset ovat kasvaneet teinipunkkareista aikuisiksi ja samaan aikaan tulleet perheenisiksi.

Jannika B patisti aviomiestään Toni Wirtasta synnytyksessä: Kokoa ittes!

Tonin ja laulajapuoliso Jannika B:n perhe täydentyi tyttölapsella kolme vuotta sitten. Sipen elämä mullistui tammikuussa 2017, kun ex-suunnistaja Minna Kauppi synnytti parille pojan.

– Sipestä on tullut isyyden myötä vastuuntuntoisempi monella akselilla, mikä on toki hyvä ja luonnollinen kehitysaskel, Toni kehaisee.

Mainos
Mainos päättyy

Sipe tunnustaa näkemyksen, vaikka kokee olleensa aina vastuuntuntoinen.

Apulanta vuosimallia 1996. Vasemmalla bändin pitkäaikainen basisti Tuukka Temonen.
Apulanta vuosimallia 1996. Vasemmalla bändin pitkäaikainen basisti Tuukka Temonen.

– Elämäntilanteen muutoksen myötä vastuuntunto on laajentunut bändistä myös perheeseen.

Apulanta-rumpali Sipe Santapukki: Olen vuoden koti-isä – kaikilla mittareilla!

Isyys ei ole hidastanut bändiä vaan päinvastoin. Apulanta porskuttaa suositumpana kuin koskaan. Ensi helmikuussa odottavat kaksi loppuunmyytyä keikkaa Hartwall-areenassa.

– Ennen lapsen syntymää mietin, kiinnostaako lähteä enää keikoille, mutta bändijutusta on tullut jopa siistimpää. Soittamisesta pystyy nauttimaan enemmän, kun on muuta vastapainona. Kun bändissä menee hyvin, kotonakin on helpompi olla, Sipe hymyilee.

Tonin ja Sipen lisäksi Apulantaan kuuluu vakiojäsenenä Bomfunk MC´s -yhtyeestäkin tuttu basisti Ville Mäkinen.
Tonin ja Sipen lisäksi Apulantaan kuuluu vakiojäsenenä Bomfunk MC´s -yhtyeestäkin tuttu basisti Ville Mäkinen.
Mainos
Mainos päättyy

– Totuus on, että nykyään ajamme useammin keikalta suoraan kotiin, Toni pohtii.

Tällä kertaa matka keikkapaikalta kotiin on lyhyin mahdollinen, kun ollaan Tonin ja Sipen kotimaaperällä Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubilla. Seiska pääsi kurkistamaan yhtyeen pyhimpään eli takahuoneeseen hieman ennen lavalle nousua.

Apulanta esittelee Seiskalle takahuonetarjoilunsa – harvinainen video ja kuvat!

Pitkästä yhteisestä historiasta huolimatta rokkikukot eivät ole koskaan olleet riidoissa.

– Yksi isoimpia voimavarojamme on, ettei meillä ole ollut mustasukkaisuutta huomiosta. Emme ole ikinä riidelleet toisarvoisista jutuista emmekä myöskään rahasta, Sipe huomauttaa.

– Kinaa syntyy lähinnä biisilistoista, minkälaisia arvoja painotetaan keikoilla. Soitetaanko joku kappale nopeammin vai hitaammin, Toni kuvaa.

Apulanta-yhtyeen bisnes kukoistaa: 7,7 miljoonan liikevaihto – Toni Wirtanen sijoittaa voitot arvopapereihin!

Mainos
Mainos päättyy

Tonin ja Sipen kesken vallitsee syvä kunnioitus, mikä näkyy parin päästessä luonnehtimaan toisiaan.

– Minä olen enemmän noidanpyydystäjä, Sipe taas ei taas tuomitse eikä moralisoi ketään. Hänellä on voimakkaan ymmärtävä ote maailmaan, Toni kehaisee.

Sipe näkee Tonissa herkän taiteilijasielun.

– Voisi käyttää nimitystä runopoika.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan