Anette Olzon teki paluun musiikkibisnekseen – tällainen on uusi metallikappale!

Anette Olzon
Mainos
Mainos päättyy

Nightwishin ex-solisti Anette Olzon toimii uuden The Dark Element -metallimusiikkiprojektin keulahahmona.

Anette yhdisti voimansa Jani Liimataisen kanssa, ja lopputuloksena syntyi The Dark Element -musiikkiprojekti ja albumillinen kappaleita. Ensimmäinen single The Dark Element julkaistiin muutama päivä sitten.

− Uuden kappaleen julkaiseminen on aina jännittävää, vaikka tietäisikin kappaleen olevan hyvä. Julkaisu on saanut hyvän vastaanoton, enkä ole törmännyt negatiivisiin kommentteihin juuri lainkaan, Anette kertoi Seiskalle.

Projekti sai alkunsa vuosi sitten, kun italialainen levy-yhtiö Frontiers Music otti Anetteen yhteyttä pyytääkseen tätä duetoimaan Secret Spheren -yhtyeen kanssaa.

− Sen jälkeen levy-yhtiö lähetti sähköpostia ja kysyi, olisinko kiinnostunut laulamaan Jani Liimataisen musiikkiprojektissa ja julkaistavalla albumilla. En tiennyt Janista juuri mitään ennen projektin alkua.

Mainos
Mainos päättyy

Anetten mukaan projektiin suostuminen tuntui aluksi uhkapeliltä, mutta pian hänen intohimonsa musiikkia ja laulamista kohtaan palasi.

− Aluksi kuulin Janin laulamia demoja, mutta ne olivat minua ajatellen väärässä sävellajissa, joten jouduimme tekemään muutoksia. Ensimmäiset kuulemani kappaleet olivat nopeita, ja olin heti sitä mieltä, että kappaleet ovat todella hyviä. Sen jälkeen tiesin projektiin suostumisen olleen oikea päätös, laulaja muisteli.

− The Dark Element ei ole bändi, vaikka julkaisemme kappaleet ja albumin sillä nimellä. Kyse on musiikkiprojektista, jossa minä ja Jani olemme mukana.

The Dark Element -albumi julkaistaan 10.11.2017.

Kuuntele uusi single alta:

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Anette Olzon teki paluun musiikkibisnekseen – tällainen on uusi metallikappale!