fbq
Uutiset
02.09.2019 13:00
Teksti: Kirsi Pöllänen|Kuvat: Pasi Murto ja Seiskan arkisto
Piia Koriseva
”Ajattelin, että kuolen!” E-pillerit ja migreeni aiheuttivat aivoinfarktin ja halvaantumisen Piia Korisevalle – tunnettu juontaja varoittaa hormonaalisen ehkäisyn vaaroista!
Uutiset
02.09.2019 13:00
Teksti: Kirsi Pöllänen|Kuvat: Pasi Murto ja Seiskan arkisto

Heinäkuussa 2008 Piia Koriseva, oli kärsinyt jo kolme päivää migreenistä. Elämä radion ohjelmapäällikkönä ja kesäteatterin näyttelijänä oli kiireistä, ja hän lääkitsi itseään särkylääkkeillä.

Eräänä iltana teatterin lavalla seistessään hän tajusi, että vartalon oikea puoli ei toiminut ja kasvojen oikea puoli roikkui. Piia kiidätettiin sairaalaan, ja seuraavan yön aikana hänen oikea jalkansa ja kätensä sekä osa kielestä halvaantui. Myös tunto ja näkökyky meni osittain. 

– Silloin yöllä ajattelin, että kuolen, ja tein itselleni tilinpäätöksen. Minulla oli kuitenkin ollut hyvä elämä ja ihanat lapset, nyt 47-vuotias Piia muistelee.

Liuotushoitoa ei annettu

Piia sai diagnoosiksi migreenin aiheuttaman aivoinfarktin, jota hänen syömänsä e-pillerit olivat edesauttaneet. 

– Kaikki gynekologitkaan eivät ymmärrä ja varoita, että aurallista migreeniä sairastavalle e-pillerit voivat olla riskitekijä. 

Lue lisää: Juontaja Piia Koriseva paljastaa vihdoin syyn, miksi joutui jättäytymään pois Selviytyjät-sarjasta!

Sairaalassa Piiaa hoidettiin vain verenohennuslääkkeellä. 

– Aivoinfarkti osui aivorungolle ja pieniä suonia tukkeutui. Lääkärit tekivät kaikkensa, mutta silloisen tiedon valossa liuotushoitoa ei voitu antaa.

11 vuodessa tieto asiasta on lisääntynyt.

– Jos liuotushoito olisi aloitettu heti, en ehkä olisi halvaantunut.

– Kerran ihmettelin, että mikä täällä haisee. Huomasin, että käteni oli kuutosella olevan levyn päällä. En tuntenut mitään, Piia muistelee halvaannusaikaansa. Kuva vuodelta 2008.
– Kerran ihmettelin, että mikä täällä haisee. Huomasin, että käteni oli kuutosella olevan levyn päällä. En tuntenut mitään, Piia muistelee halvaannusaikaansa. Kuva vuodelta 2008, jolloin halvaus oil iskenyt ja Piia kulki kepeillä.

Lue Piian haastattelu kokonaisuudessaan torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

Tilaa Seiskan uutiskirje! »