Aivoinfarktista toipunut Aira Samulin: En pitänyt sairauslomaa!

Aira Samulin ei pitänyt sairauslomaa.
Mainos
Mainos päättyy

Yrittäjänä edelleen toimiva Aira Samulin, 91, sai toukokuussa lievän aivoinfarktin, josta on toipunut täydellisesti.

– Minut on nyt tutkittu läpikotaisin, olen terve kuin pukki. Sain kahden kuukauden sairausloman, mutta minun ei ollut sitä mahdollista pitää kesällä, sillä Hyrsylän mutkassa kävi koko ajan ryhmiä vierailulla. Ei yrittäjä voi pitää sairauslomaa, Aira Samulin kertoi Seiskalle Britannian suurlähetystön puutarhajuhlissa.

IS: Aira Samulin, 91, sai aivoverenvuodon: lapsenlapsi huomasi, ettei kaikki ollut hyvin - kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

Sairauskohtaus opetti Airalle, että hänen on rauhoitettava työtahtia.

– Viime vuosi oli hurja, työt tulivat uniin ja rytmini oli ihan sekaisin. Minua revitään edelleen joka suuntaan, mutta sukulaiset pitävät nyt huolen, etten ota liikaa töitä vastaan.

Mainos
Mainos päättyy

Aira Samulin onnitteli nyrkkeilymestari Elina Gustafssonia – kertoi huikeaa tarinaa legendaarisesta kovanyrkistä: ”Isäni veli iski siellä olympiakultaa!”

Sukulaiset ovat olleet huolissaan Airan jaksamisesta.  

– He tarkkailevat minua enemmän kuin ennen ja ovat huolissaan, jos eivät saa minua kiinni. Myös koko Suomen kansa on huolissaan, sillä menen ihan minne tahansa, niin aina joku tulee kysymään voinnistani, Aira toteaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Aivoinfarktista toipunut Aira Samulin: En pitänyt sairauslomaa!