Hyppää pääsisältöön
Jari Sillanpää

24 000 euron tuomion saanutta Jari Sillanpäätä uhkaavat uudet sakot - nyt syynä huumeauto!

Viihdetaiteilija Jari Sillanpää sai maanantaina (22.1.) tuomion rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta.

Muhkeiden, lähes 24 000 euron sakkojen lisäksi Jarille määrättiin neljän kuukauden ajokielto, jonka hän on kuitenkin jo suorittanut.

LUE: Jari Sillanpäälle liki 24 000 euron sakot huumerattikärystä!

Metamfetamiinipäissään autollaan Helsingissä ajanut laulaja saa siis vapaasti palata autonrattiin.

Rattijuoppo Jari Sillanpää ja huumeauto
Seiska paparazzi bongasi tanakoituneen Jarin ja hänen sittemmin huumeautoksi muuttuneen öky-Mersunsa sakkopaikalta Etelä-Helsingistä viime keväänä.

Seiskan selvityksessä kuitenkin paljastui, että Jarin auto, R-sarjan Mercedes-Benz on jäänyt huumekohun keskellä katsastamatta.

Jos autolla lähtee liikenteeseen, siitä voi seurata sakot ja rekisterikilpien menetys.

Piilotti autoon huumeita

Auto on sama, jolla Jari ajoi huumepäissään viime syyskuussa. Tuolloin hän kertoi moottoripyöräpoliisille, että hän oli myös piilottanut kuljettajan penkin ja keskikonsolin väliin metamfetamiinia ja sen käyttämiseen sopivan piipun.

Jari Sillanpään metamfetamiinit ja huumepiippu.
Poliisin esitutkintamateriaalista löytyy kuva Jarin mukana olleista huumekätköstä. (KUVA: POLIISI)

Huumetta oli autossa 0,3 grammaa, josta olisi poliisin mukaan riittänyt poltettavaa 7,5 käyttökertaan.

Seiska on bongannut Jarin komentaman huumeauton törttöilyä liikenteessä jo ennen rattijuopumuskohua. Esimerkiksi viime keväänä entinen tangokuningas sai parkkisakot ala-arvoisesta pysäköinnistä Etelä-Helsingissä.

TÖRKEÄÄ! TANAKOITUNUT JARI SILLANPÄÄ PARKKEERASI MERSUNSA ALA-ARVOISESTI – KUVAT!

 


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!