Vau, millaisia kaunottaria Hollannin kuninkaan tyttäristä on kasvanut - yllättävä uutinen varjosti hallitsijan juhlapäivää

Hollannissa juhlittiin keskiviikkona (27.4.) kuningas Willem-Alexanderin 55-vuotissyntymäpäivää, joka tunnetaan maassa kuninkaanpäivänä.
Willem-Alexander ja vaimonsa, kuningatar Maxima, 50, olivat saaneet koko pesueensa kokoon. Jopa Walesissa kansainvälistä ylioppilastutkintoa suorittava prinsessa Alexia, 16, oli ottanut sisäoppilaitoksesta vapaata osallistuakseen isänsä juhlahumuun.
Oho, Ruotsin kuningas teki järeän päätöksen - jätti prinsessa Madeleinen puille paljaille

Media oli niin kiinnostunut hallitsijaparin kauniista tyttäristä, että itse juhlakalu rouvineen oli jäädä jälkipolvensa varjoon.
Kuninkaallisen perheen naiset olivat laittaneet parastaan syntymäpäivänä, ja kukin oli valinnut vaatekaapistaan lempimerkkinsä.
Maximan päällä nähtiin Natan kirkuvan vaaleanpunainen mekko ja Valentinon viitta. Esikoistyttärellä, kruununprinsessa Amalialla, 18, oli päällään MaxMaran raidallinen pellavahousupuku, johon hän oli yhdistänyt Jacquemusin vihreän laukun.
Norjan kruununprinsessa Mette-Marit palasi edustustehtäviin – kuva!

Keskimmäinen sisaruksista, prinsessa Alexia pukeutui Tara Jarmonin vihreään housupukuun. Natan-merkkisen käsilaukkunsa hän oli lainannut äidiltään.
Hallitsijaparin kuopus, prinsessa Ariane, 15, esiintyi juhlissa Sandron tummansinisessä neulemekossa, ja asusteena oli keltainen Sophie Habsburgin laukku.

Willem-Alexanderin juhlatunnelmaa varjosti ajankohtaisohjelma EenVandaagin vastikään teettämän mielipidemittauksen tulos. Kyselyn mukaan luottamus kuninkaaseen on laskenut; vajaat puolet väestöstä luottaa hallitsijaansa.
Kuningasta ei muun muassa koeta riittävän solidaariseksi kansaansa kohtaan. Hän ei myöskään vastaajien mukaan ymmärrä koronapandemian aiheuttamaa kärsimystä.
Sen sijaan Willem-Alexander ja Maxima saavat kiitosta tuesta, jota ovat tarjonneet Ukrainan pakolaisille.