Tunnistaisitko? Adele näyttäytyi meikittömänä Italiassa - karkasi lomalle Rich-rakkaansa kanssa

Adele
Mainos
Mainos päättyy

Megatähti Adele, 34, on herättänyt viime vuosina paljon huomiota muuttuneen ulkonäkönsä vuoksi.

Laulaja vietti hiljaiseloa lähes kuuden vuoden ajan julkaistuaan kolmannen albuminsa 25.

Viime vuoden syksyllä Adele teki näyttävän paluun julkisuuteen. Hän oli uuden albuminsa lisäksi työstänyt myös omaa kehoaan aktiivisella treenaamisella ja pudottanut huomattavan määrän painostaan.

Adele laihdutti 45 kiloa – laulaja jäi viherpirtelödieettiin koukkuun!

Mainos
Mainos päättyy

Palkittu laulaja on näyttäytynyt hoikistuneessa olemuksessan useissa eri gaaloissa ja konserteissa, mutta nyt kaunotar on jäänyt paparazzin haaviin varsin arkisessa ilmeessä. 

Tuoreiden kuvien perusteella Adelen viime vuonna pätkäisty tukka on ehtinyt kasvaa jo huomattavan pitkäksi. Tavallisesti tälläytyneenä esiintyvä laulaja nautiskeli päivästä myös täysin ilman meikkiä.

A
Adele näyttäytyi luksusjahdin kannella NBA-rakkaansa kanssa.

Adelelle tiedossa jättipotti! Tienaa käsittämättömän rahasumman jokaisesta Las Vegas -konsertistaan

Italian Sardiniassa lomaillut tähti oli saapunut reissuun yhdessä ystäviensä sekä poikaystävänsä Rich Paulin, 40, kanssa.

Rich tunnetaan yhtenä maailman vaikutusvaltaisimpana urheiluagenttina. Adele on pitänyt yhtä rakkaansa kanssa noin vuoden verran. Rakastavaiset tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kuitenkin jo muutamia vuosia sitten.

a
Adelen pitkä tukka, sekä meikitön ilme herättivät huomiota.
Mainos
Mainos päättyy
a
Laulaja korosti timmiä uumaansa pitkällä, kauluspaitamaisella paitulilla. 
a
Laulaja oli jättänyt tukkansa rennosti auki.

Helmikuussa Adele käynnisti kihlaushuhut astelemalla punaiselle matolle valtava timanttisormus nimettömässään. Samainen sormus näyttäytyy laulajan sormessa edelleen. Pari ei ole kuitenkaan vahvistanut mahdollista kihlaustaan julkisuuteen.

Lempi leiskuu! Laulajatähti Adele vahvisti vihdoin suhteensa agenttimieheen – poseeraa näyttävissä kuvissa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan