Taylor Swift ja Joe-rakas: ero!

Laulajatähti Taylor Swift, 33, ja hänen näyttelijä-rakkaansa Joe Alwyn ovat eronneet.
Entertainment Tonight kertoo parin päättäneen suhteensa muutama viikko sitten.
Mitä ihmettä? Taylor Swiftin kissan omaisuus on lähes 92 miljoonaa euroa
Lähteiden mukaan ero ei ollut dramaattinen, vaan jokseenkin yhteisymmärryksessä harkittu päätös.
Pariskunta aloitti suhteensa vuonna 2016. Ero tulee kuitenkin hieman yllätyksenä, sillä vasta viime syksynä lähde ilmoitti pariskunnan olevan erittäin vahvalla pohjalla suhteessaan - tällöin uutisoitiin jopa salakihloista.
Laulaja Taylor Swift ja näyttelijä Joe Alwyn: Salakihlat!
Taylor Swift on jokseenkin tunnettu tavastaan liittää hänen ja hänen ex-poikaystäviensä välisiä ongelmia musiikkiinsa, usein dramaattisella tavalla – miehet eivät varsinaisesti tule esille parhaalla mahdollisella tavalla hänen sanoituksissaan.
Menikö överiksi? Fanit luulivat Khloe Kardashiania Taylor Swiftiksi
Esimerkiksi vuonna 2012 julkaistussa kappaleessa I Knew You Were Trouble Tyler laulaa suhteesta mieheen, joka kohtelee häntä huonosti ja pettää. Kappale on liitetty Taylorin silloiseen ex-poikaystävään, supersuositun One Direction- yhtyeen entiseen jäseneen, Harry Stylesiin.