Tältä pedofiiliskandaalissa ryvettynyt ohjaaja Woody Allen näyttää nykyään - ystävä: "Hän on menettänyt aistejaan"

Woody Allen
Mainos
Mainos päättyy

Marraskuussa ohjaajalegenda Woody Allen täyttää 87 vuotta. Ystäviensä mukaan miehen terveys on alkanut viime vuosina heikentyä. 

Pokka pitää -tähtikaarti harvenee - Onslow-näyttelijän kohtalo järkytti kollegat: "Kuulimme kuolemasta viiveellä"

Woody Allen ja Soon-Yi Previn
Woodyn ja Soon-Yin suhde alkoi 1991. Naimisissa he ovat olleet vuodesta jouluaattona 1997.

– Hän on menettänyt aistejaan. Hän pystyy yhä istumaan työpöytänsä ääressä kirjoittamassa, mutta kaikki muu on vaikeaa. Hänen näkönsä ja kuulonsa ovat heikentyneet, mutta hän jatkaa kirjoittamista niin kauan, kunnes menettää näön ja kuulon kokonaan, lähipiiristä kerrotaan National Enquirerille

Tiistaina (23.8.) Woody pysähtyi poseeraamaan kameroille vaimonsa Soon-Yi Previnin, 51, kanssa. New Yorkissa asuva pariskunta oli käynyt äänestämässä demokraattipuolueen esivaaleissa.

Mainos
Mainos päättyy

Pedofiliaväitteet, terveysongelmat ja korona-aika ovat hidastaneet Woodyn elokuvatöitä. 

Kaksi vuotta sitten koronapandemian kurimuksessa Woody ei uskonut enää ehtivänsä tehdä lisää elokuvia. 

– Olen 84-vuotias ja kuolen pian. Vaikka kirjoittaisin maailman parhaan käsikirjoituksen, ei ole ketään, joka tekisi siitä elokuvan tai paikkaa, jossa sitä voisi esittää. Tilanne ei ole itselleni kannustava, Woody harmitteli National Postille.

Woody Allen
Vuonna 2018 Woody teki elokuvan Rainy Daiy in New York yhdessä Selena Gomezin ja Timothée Chalametin kanssa.

Kesäkuussa Woody ilmoitti aloittavansa tulevana syksynä uuden elokuvan kuvaukset Pariisissa. Se on tuotteliaan ohjaajan 50. elokuva. 

– Elokuvanteosta on kadonnut paljon iloa. Nykyään teet elokuvan, se pyörii teatterissa pari viikkoa, ja sitten se striimataan tai ostetaan kertakatseluna, Woody toteaa Alec Baldwinin Instagram-haastattelussa. 

Mainos
Mainos päättyy

Hohhoi, kylläpä väsyttää! Kolmepäiväiset häät ryydyttivät Ben Affleckin – uniset kuvat julki!

Ikä on tehnyt Woodysta mukavuudenhaluisen.

– Kun pandemia alkoi, sulkeuduin kotiini, muiden tavoin jähmetyin paikoilleni ja piilouduin sängyn alle. Ajattelin, että pidän tästä. Ei tarvitse mennä ulos, ei tehdä elokuvaa, palella talvella, hikoilla kesällä ja tehdä päivittäisiä päätöksiä, Woody tilittää Baldwinille.

Ohjaajan uraan on vaikuttanut häneen kohdistetut vakavat syytökset, joiden vuoksi muun muassa elokuvasopimus Amazonin kanssa purkautui. 

Mia ja Dylan Farrow
Mia Farrow on tukenut Dylan-tytärtään skandaalin keskellä. 

Tiesitkö? Nämä julkkikset ovat saaneet lapsia yhdessä, mutta harva muistaa: "Otsalohkoni ei ollut valmis sitoutumiseen"

Woodyn adoptiotytär Dylan Farrow, 37, on syyttänyt isäänsä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka olisi tapahtunut lapsen ollessa seitsemänvuotias. 

Mainos
Mainos päättyy

Woody on kiistänyt syyllisyytensä, ja uskoo väitteiden sumentaneen tyttären ajattelua. 

– Dylan oli hyvä tyttö ja uskon hänen ajattelevan näin. En usko, että hän keksii asian päästään tai valehtelee. Luulen, että hän uskoo näin tapahtuneen, Woody sanoi viime vuonna CBS Sunday Morningille antamassa haastattelussa.

Dylan on yksi näyttelijä Mia Farrow’n adoptoimista lapsista, jonka adoptioisäksi Woody ryhtyi eläessään parisuhteessa Mian kanssa. 

Mia ja Woody tapasivat 1979, ja heidän suhteensa kesti 12 vuotta. Sinä aikana he eivät avioituneet tai asuneet yhdessä. 

Pokka pitää -näyttelijä Josephine Tewson on kuollut - nukkui pois taiteilijakodissaan

Woody Allen ja Soon-Yi Previn
Woody ja Soon-Yi ottivat tyttärensä mukaan Venetsian elokuvajuhliin 2003.

Kun Mia aloitti seurustelun Woodyn kanssa, oli hänellä jo seitsemän lasta: kolme biologista poikaa avioliitostaan säveltäjä André Previnin kanssa sekä neljä adoptiolasta Vietnamista ja Etelä-Koreasta. Woody ja Mia saivat yhteisen biologisen lapsen. 

Vuonna 1992 Mia haki eroa puolisostaan, kun hänelle selvisi Woodyn ja adoptiotytär Soon-Yin suhde. Myöhemmin tyttärestä tuli Woodyn vaimo ja parin kahden yhteisen adoptiolapsen äiti. 

– Woody on rento isä. Soon-Yi vastaa kurista. Hän on perheen pomo, ystävä paljastaa The Postille.

Woodyn ja Soon-Yin tytär Bechet on puolustanut isäänsä julkisesti. 

– Olen ylpeä vanhemmistani. Koen itseni yhdeksi maailman onnekkaimmista, koska nämä kaksi upeaa ihmistä ovat adoptoineet minut. Ennen kuin kukaan syyttää isääni, kannattaisi miettiä, pystyykö todistamaan väitteet, Bechet kirjoittaa Instagram-tilillään.

 Nicolas Cage teki ruokaostoksia täysin tunnistamattomana - katso kuva näyttelijän uudesta tyylistä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan