Seksinukkeskandaali riepottelee hovia - härskiä prinsessa Dianan muiston tahraamista!

Aikuisten leluja valmistavan yrityksen mukaan maailmassa on tyrmistyttävä määrä rivoja rojalisteja.
New York Postin mukaan realistisia seksinukkeja valmistavalle Inferno-yritykselle tulvii pyyntöjä prinsessa Dianaa, Kate Middletonia ja Meghan Marklea esittävistä nukeista. Yrityksen toimitusjohtajan mukaan säädyllisyys kuitenkin estää heitä toteuttamasta asiakkaiden härskit toiveet.
- Saamme toiveita prinsessa Diana -nukesta säännöllisesti, etenkin The Crownin jälkeen, mutta emme koskaan tekisi sitä välttääksemme syytökset hänen muistonsa häpäisemisestä, toimitusjohtaja Ben Stroud kertoi South West News Servicelle keskiviikkona.
- Jos meitä motivoisi pelkästään raha, tekisimme Meghan Markle- ja Kate Middleton -nuket nähdäksemme myynnin perusteella kumpi heistä on suositumpi. Mutta olen sydämeltäni rojalisti.
Tällaisena et ole nähnyt prinsessa Dianaa! Ennennäkemättömät kuvat 40 vuoden takaa

Brittiläinen nukkebisnesmies kertoo, että kuninkaallisten lisäksi hän on saanut valtavasti toiveita Peaky Blinders -komistus Tom Hardya esittävästä seksinukesta.
- Saamme aivan valtavasti pyyntöjä Tom Hardy -nukesta, miehiltä ja naisilta, joka puolelta maailmaa, yrityspomo kertoo.
- Elin siinä oletuksessa, että hän olisi suosittu lähinnä Isossa-Britanniassa, mutta myös amerikkalaiset ja aasialaiset rakastavat häntä!
Tom Hardya ei kuitenkaan ainakaan vielä ole mahdollista saada petikaveriksi.Yritys ei ole vielä valmistanut Mad Max -tähteä esittävää nukkea, mutta toivoisi tämän olevan yhteistyöhaluinen, mikäli virallinen seksinukketuote päätettäisiin valmistaa.
- Toivon todella, että hän innostuisi ajatuksesta ja auttaisi meitä tekemään nuken, joka tekee hänelle oikeutta, Ben ilmoitti.

Leffatähti Tom Hardy teki yllättävän elämänmuutoksen - pakeni perheineen ahdistavaa stalkkaajaa!
Inferno luo huippuluokan seksinukkeja tosielämän pornotähtien pohjalta. Yritys väittää olevansa maailman suurin TPE- ja silikoninukkien valmistaja, ja realistiset nuket tehdään mahdollisimman elävän näköisiksi hiusten, ihokarvojen, syntymämerkkien ja replikoitujen genitaalialueiden avulla.
Mikäli seksinuken haluaa omakseen, saa siitä pulittaa huimat 10 000 dollaria. Tonnilla nukke irtoaa kuitenkin vuokralle.
Japanilainen Human Love Doll Company järjestää hautajaismenoja loppuun palvelleille seksinukeille!