Opiskelijaelämän jättänyt Hollannin prinsessa piilottelee palatsissa - kuningas Willem-Alexander tiukkana Amalia-tyttärelleen: "Et saa poistua kotoa"

Hollannin kruununprinsessa Amalia, 18, on pettynyt. Juuri kun hän pääsi muuttamaan lapsuudenkodistaan pääkaupunkiin ja aloittamaan yliopisto-opinnot muiden ikätovereittensa tapaan, kuningas Willem-Alexander, 55, asetti tyttärelleen ulkonaliikkumiskiellon.
Syynä rajoituksiin on aiemmin tänä syksynä kruununprinsessaan kohdistettu vakava turvallisuusriski. Syyskuussa De Telegraaf -lehti kertoi, että rikollisjärjestö on ottanut kohteekseen Amalian ja Hollannin pääministerin Mark Rutten.
Vau mikä saalis! Prinsessa Estelle, 10, kapusi puuhun - pikkuveli apulaisena
– Amalia ei todellakaan voi mennä ulos, Willem-Alexander totesi medialle Ruotsin valtiovierailulla.
Kuninkaan on vaikea pukea sanoiksi, kuinka vaikea uusi tilanne on perheelle.

Liikuttuneena kuningatar Maxima, 51, toteaa, että turvallisuusuhalla on valtavat seuraukset Amalian elämään. Vaikka prinsessa voi jatkaa opintojaan, ei arki ole ennallaan.
– Hän ei voi jäädä asumaan Amsterdamiin eikä myöskään liikkua vapaasti. Tämä on hänelle erittäin vaikeaa. Hän ei pysty elämään muiden tavoin opiskelijaelämää, Maxima suree.

Japanin hovissa syöpäepäily - "Keisari Naruhiton veriarvot huolestuttavat"
Viranomaiset ovat pitäneet tiukan linjan, ettei Amalian turvallisuusasioista puhuta julkisesti. Maan oikeus- ja turvallisuusministeri Dilan Yeşilgöz kuitenkin ymmärtää hallitsijaparin tarpeen avautua vaikeasta tilanteesta.
– Turvallisuuspalvelumme tekee yötä päivää töitä varmistaakseen Amalian turvallisuuden. Teemme myös kaikkemme, että hänen elämänsä palaisi mahdollisimman pian normaaliksi, ministeri vakuuttaa.
Perustuslakioikeuden professori Paul Bovend’Eert pitää Amalian tilannetta poikkeuksellisena.

– Hallituksen ja yhteiskuntamme ei tulisi hyväksyä tällaista. Pääministerin on vastattava ja selvitettävä, miten varmistaa, että kruununprinsessa voisi jälleen elää normaalia elämää, professori ärisee Vorstenissa.
Pääministeri Rutte pitää kiinni viranomaisten linjasta olla puhumatta Amalian turvallisuuteen liittyvistä asioista, mutta ilmaisee henkilökohtaisen mielipiteensä tilanteesta.
– Olen erittäin pahoillani kruununprinsessan puolesta, ja tietysti myös erittäin huolissani. Ei ole hyvä asia, että maassamme joudutaan kiristämään turvatoimia suojellaksemme prinsessaa. Ihmiset ovat vihaisia, koska haluavat tietoa, mutta virainomaiset tekevät kaikkensa, jotta prinsessa olisi turvassa, Rutte sanoo.
Prinsessa Adrienne, 4, on kuin kopio mummistaan, kuningatar Silviasta! Vertaa itse