Dokumentti: Seksiriippuvaisella Espanjan ex-kuninkaalla on ollut yli 2 000 naista - tiedustelupalvelu yritti hillitä haluja lääkityksellä!

Espanjan emerituskuningas Juan Carlos
Mainos
Mainos päättyy

Suoratoistopalvelu HBO:ssa on saanut ensi-iltansa dokumenttisarja Saving the King, joka pureutuu Espanjan entisen hallitsijan, maanpaossa elävän Juan Carlosin, 84, skandaaleihin.

Sarjan myötä maailmalle tihkuu tietoa, jota valtio ja tiedustelupalvelu ovat väitteiden mukaan pitäneet pimennossa vuosikymmenet.

Suurin kohu on noussut Juan Carlosin hurjasta seksielämästä. Televisiosarja kuvaa entisen kuninkaan miehenä, jolla on kyltymätön seksinnälkä.  

Prinsessa Adrienne, 4, on kuin kopio mummistaan, kuningatar Silviasta! Vertaa itse

Mainos
Mainos päättyy
Espanjan kuningaspari Juan Carlos ja Sofia
Emeritakuningatar Sofia ei ole koskaan julkisesti sanonut poikkisanaa puolisostaan, vaikka hänen kerrotaan tienneen miehensä naisseikkailuista.

Dokumentin mukaan Juan Carlosilla oli 1976–1994 aikana salasuhde kaikkiaan 2 154 naisen kanssa.

Yksi heistä oli toimittaja Queca Campillo, jota myös kuullaan tv-sarjassa. Työnsä ohessa hän lämmitti vuosia Juan Carlosin vuodetta.

Kuningas Juan Carlos ja Queca Campillo
Juan Carlosin rakastajatar Queca Campillo menehtyi vuonna 2015.

– Meillä ei ollut paikkaa, jossa tavata. Menin palatsin takasisäänkäynnille, jonne hän oli pysäköinyt pakettiauton. Siellä tapailimme, Queca kertoo.

Brittihovin lapsimurhat selviämässä? Kuningas Charles on suostuvainen DNA-testeihin - kuningatar Elisabet ei ollut

Irtosuhteiden paljastumisen pelossa tiedustelupalvelu järjesti hallitsijalle salaisia kohtaamispaikkoja, joissa hän sai huolettomasti pyörittää lemmenkaruselliaan.

Mainos
Mainos päättyy

Juan Carlosin himot olivat sitä luokkaa, että ne häiritsivät jo hallitsijan virkatehtäviä. Viime vuonna Espanjan parlamentti sai tietää, että Juan Carlosin valtakaudella tiedustelupalvelu antoi kuninkaalle seksihaluja vähentävää lääkitystä.

Barbara Rey
Bárbara Reylla oli 1980-1990-luvuilla kiihkeä suhde kuninkaan kanssa.

Luxemburgin prinssiparilta ilouutinen: "Saamme kevätvauvan"

Salasuhteisiin kului runsaasti veronmaksajien rahaa, ja sitä paloi entistäkin enemmän, kun yksi naisista, näyttelijä Bárbara Rey alkoi kiristää kuninkaalta miljoonia euroja. Hän oli salaa tallentanut rakastavaisten kohtaamisia ja puhelinkeskusteluja, joilla kuningas laverteli intiimien tunnustusten lisäksi valtionsalaisuuksia.

Juan Carlosin vastustajiin lukeutuva entinen eversti, elämäkerturi Amadeo Martinez Ingles kirjoitti jo kaksi vuotta sitten tiukkaa tekstiä.

– Juan Carlos on seksiriippuvainen ja -saalistaja. Kauneimmat tähdet ja upeimmat yläluokan naiset ovat kulkeneet hänen sänkynsä kautta, Martinez Ingles täräyttää.

 Norjan hovissa kriisi: Märtha Louisen asema vaakalaudalla - kansan luottamus romahti ja yhteistyökumppanit käänsivät selän

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan