Muotisuunnittelija Vivienne Westwood on kuollut

Isobritannialainen muotisuunnittelijä Vivienne Westwood on kuollut 81 vuoden iässä.
Hänen edustajansa kertoivat suru-uutisesta eilen (29.12.). Westwood nukkui pois rauhallisesti perheensä ympäröimänä Claphamissa, Etelä-Lontoossa.
Tiedotteessa kerrotaan, että muoti-ikoni jatkoi työskentelyä rakastamiensa ja itselleen tärkeiden asioiden parissa viimeiseen saakka.
Westwood tunnetaan uranuurtajana, jolla oli tärkeä rooli 1970-luvun punk-muodissa. Tuolloin hän teki yhteistyötä The Sex Pistols -yhtyeen managerin Malcolm McLarenin kanssa. Heidän yhteistyönään syntyi Westwoodin ensimmäinen catwalk-vaatemallisto Pirate 1981 vuonna.
Muotisuunnittelija nousi kuuluisaksi provosoivasta ja erottuvasta tyylistään. Westwoodia on nimitetty "brittimuodin kuningattareksi". Kuningatar Elisabet II myönsi hänelle dame-arvonimen vuonna 2006.
Westwood suunnitteli muotiluomuksia uransa aikana lukuisille kuuluisuuksille ja hänet tunnettiin myös työstäään aktivismin parissa.
