Monacon ruhtinatar Charlenelta tiukka kommentti erohuhuille tyttärensä viereltä: "Meilläkin on heikkoutemme"

Monacon ruhtinatar Charlene, 44, kommentoi ensimmäistä kertaa hänen ja ruhtinas Albertin, 64, erohuhuja.
Hän kiistää jyrkästi väitetyt avio-ongelmat.
– On valitettavaa, että tietyt tiedostusvälineet levittävät elämästäni ja parisuhteestani huhuja. Kuten kaikki muutkin, olemme ihmisiä, ja meilläkin on tunteet ja heikkoudet. Perheeni vain joutuu elämään median tarkkailussa, ja pienikin heikkous paljastetaan, ruhtinatar toteaa Monaco-Matin-lehdessä.

Kuningatar Elisabet sieti Margaret-siskonsa äksyilyt – pettäminen oli liikaa
Charlene kertoo, että he ovat puolisonsa kanssa keskustelleet satuttavista uutisoinneista. Puoliso on ollut suuri tuki ruhtinattaren toipuessa raskaasta vuodestaan.
– Albert teki kaikkensa suojellakseen minua ja lapsiamme, Charlene sanoo.
Charlene avautuu myös vuoden kestäneistä terveysongelmistaan.
Vuosi sitten Charlenen sairastui Etelä-Afrikan-matkalla ärhäkkään, useita leikkauksia vaatineeseen korva-, nenä- ja kurkkutulehdukseen, jonka vuoksi hänet määrättiin matkustuskieltoon. Tämä tiesi puolen vuoden eroa puolisosta ja 7-vuotiaista kaksosista Jacquesista ja Gabriellasta.
Monacoon palattuaan Charlene hakeutui sveitsiläiselle klinikalle toipumaan henkisestä ja fyysisestä uupumuksesta. Vihdoin kotiin päästyään Charlene halusi antaa kaiken energiansa lapsilleen, miehelleen ja hyvinvoinnilleen.
–Terveyteni on yhä hauras, enkä halua kiirehtiä. Tämä on ollut pitkä, vaikea ja tuskallinen tie, Charlene kuvailee vointiaan.
Viime viikolla Charlene koki mieleenpainuvan edustustehtävän yhdessä tyttärensä, prinsessa Gabriellan kanssa.
– Rakastan jokaista hetkeä valmistautuessamme prinsessani ensimmäiseen viralliseen tapahtumaan, Charlenen kirjoittaa somessa.
Rohkeaa! Hollannin kuningatar rikkoi etikettiä läpikuultavalla asulla - rintamus vangitsi katseet
Äidin ja tyttären yhteinen työkeikka suuntasi oopperatalolle Monte Carlon muotiviikolle, jonka suojelija Charlene on. Iltagaalassa jaettiin muotialan palkintoja.

Madeleinen järkyttävä kotitilanne - poliisit saaneet hälytyksen jo yli sata kertaa