Lähipiirilähde: Bruce Willisin, 66, terveys romahti: muistisairaus puhkesi

Yhdysvaltalaismediat uutisoivat Bruce Willisin, 66, sairastuneen alkuvaiheessa olevaan muistisairauteen. Näyttelijä ei ole itse vahvistanut diagnoosiaan, mutta teot puhuvat puolestaan.
Brucen lähipiiristä vihjaillaan, että näyttelijä on kärsinyt muistihäiriöistä jo ainakin kahden vuoden ajan. Bruce on kuitenkin onnistunut salaamaan sairastumisensa. Salausoperaatiossa ovat auttaneet näyttelijän läheiset, jotka ovat pitäneet kulissia yllä.
Jo vuonna 2015 Bruce käytti teatterilavalla korvan sisälle piilotettua vastaanotinta, joka muistutti häntä vuorosanoista. Vuonna 2019 Glass-elokuvan jälkitöissä piti äänittää uudestaan Brucen vuorosanoja, sillä hän unohteli niitä kuvauksissa ja aiheutti työryhmälle harmaita hiuksia, OK! uutisoi.
Kirjapaljastus: Bruce Willis kiukutteli Die Hardin kuvauksissa, Renny Harlin avoimena: "Ahdistuin"
Bruce kohautti tammikuussa astelemalla Kaliforniassa apteekkiin ilman maskia. Osavaltiossa oli tuohon aikaan huonon koronatilanteen vuoksi maskipakko. Brucen välinpitämättömyydestä nousi älämölö. Myöhemmin on spekuloitu, voisiko muistisairaus olla syynä maskin unohtumiseen. Kun Brucen käytös aiheutti paheksuntaa, mies julkaisi anteeksipyynnön, jossa hän piti tekoaan "harkintavirheenä".
Brucen kerrotaan myyneen New Yorkin -asuntonsa, jotta hän voisi viettää täysipäiväisesti arkea Los Angelesissa mallivaimonsa Emma Hemingin ja parin kahden alakouluikäisen tyttären kanssa. Pariskunnalle tulee tänä keväänä täyteen 13 vuotta avioliitossa.
Emma julkaisi ystävänpäivänä someen siirappisen rakkausvideon Brucen kanssa.
Bruce on myös hyvin läheinen exänsä, näyttelijä Demi Mooren kanssa. Ex-parilla on kolme aikuista lasta.
Tältä Bruce Willisin ja Demi Mooren tytär näyttää nyt – kihlautui kuuluisan elokuvatekijän kanssa
Lehtitietojen mukaan Brucen elämän naiset, Emma ja Demi, ovat myös hyvissä väleissä keskenään ja tukevat muistinsa kanssa kamppailevaa Brucea parhaansa mukaan.
Muistiongelmat eivät kuitenkaan ole hidastaneet toimintatähteä. Bruce valmistautuu parhaillaan palaamaan John McClanen kenkiin kuudenteen Die Hard -toimintapläjäykseen.
Katso videolta Seiskan viihdeuutiset: