Uudella Vain elämää -kaudella mukana oleva Arttu Wiskari: En aiemmin halunnut ohjelmaan!

Arttu Wiskari esiintyy Vain elämää -ohjelmassa.
Mainos
Mainos päättyy

Muusikko Arttu Wiskari, 33, debytoi valkokankaalla Paula Norosen kirjoihin perustuvassa Supermarsu-elokuvassa. Hän kertoo saaneensa roolin pian Tähdet, tähdet -ohjelman päätyttyä.

– Ohjelma avasi minulle uusia ovia. Tuottajat varmaankin näkivät, että osaan heittäytyä rooleihin. Supermarsun lisäksi minulle tarjottiin toista roolia kameran edestä ja teatteriroolia, mutta en pystynyt ottamaan niitä vastaan kiireisen keikkakesän takia. Supermarsusta selvisin muutamalla kuvauspäivällä, Arttu kertoo.

Seiska sen jälleen tiesi: nämä laulajat tähdittävät uutta Vain elämää -kautta! 

Arttu näyttelee elokuvassa päähenkilö Emilian isäpuolta, jonka ehdottomiin intohimoihin kuuluu syöminen.

– Kuvauksissa ei tullut nälkä. Yhtenäkin päivänä söin viisi tai kuusi leipää ottojen aikana. Illalla oli levoton ähky, Arttu naurahtaa.

Mainos
Mainos päättyy

Seiska paljasti viime vuoden lopulla, että Arttu matkustaa Dannyn, Kasmirin, Mira Luodin, Terhi Kokkosen, Sanin ja Aki Tykin kanssa alkuvuodesta Vain elämää -sarjan kuvauksiin Espanjaan.

Arttu Wiskari hehkuttaa Vain elämä -linnaa Espanjassa: "Täällä kaikki hyvin!" Katso kuvat!

– Vain elämää -ohjelmaan osallistumisesta on ollut puhetta aiemmin. Aika ei kuitenkaan ole tuntunut oikealta, sillä olen halunnut kaikessa rauhassa rakentaa omaa uraani. Uran ensimmäiset viisi vuotta ovat kriittistä aikaa artistille, Arttu kommentoi Seiskalle ennen kuin Nelonen virallisesti tiedotti tulevan Vain elämää -kauden artisteista.

Arttu toteaa, että tulossa on hänen muusikonuransa ylivoimaisesti kiireisin vuosi.

– Alkuvuoden aikana kuullaan paljon uusia lauluja, mutta en ole julkaisemassa omaa levyä.

LUE: Vain elämää -tähdet lähtivät kohti Espanjaa: harvoin julkisuudessa nähty aviomies saattoi Terhi Kokkosen matkaan - kuvat! 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan