Vain elämää -tähdet lähtivät kohti Espanjaa: harvoin julkisuudessa nähty aviomies saattoi Terhi Kokkosen matkaan - kuvat!

Uuden Vain elämää -kauden artistit aloittivat keskiviikkoiltana (31.1.) matkansa kohti Espanjaa. Dannyn, Kasmirin, Mira Luodin, Terhi Kokkosen, Arttu Wiskarin, Sanin ja Aki Tykin muodostamalla seitsikolla oli kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla iltakuuden aikaan. Lento Malagaan lähtee kello 20.10.
Ensimmäisten joukossa paikalle ilmestyi Arttu, joka tunnusti jännittävänsä eniten Dannyn päivää.

Kahdeksannen Vain elämää -kauden kuvauspaikkana toimii viime kevään tavoin Mondan kylässä sijaitseva hotelli Castello de Monda. Arttu kävi ennen reissua keskustelua Laura Voutilaisen ja Petran kanssa, jotka olivat mukana viime kevään kaudella.
- Mitä juttelin heidän kanssaan, hienot puitteet odottavat, Arttu intoili.
Artun ja Dannyn ohella miesvoimaa tulevalla kaudella edustavat Kasmir ja Aki Tykki.

Happoradio-yhtyeen keulakuvan Aki Tykin tavaramerkiksi on muodostunut pipo.
- Kymmenen pipoa on mukana, Aki naurahti.

Suurimmat kantamukset olivat Aikakoneesta tutulla Sanilla, joka intoutui lähdön hetkellä poseeraamaan Miran kanssa.

Jännittynyt kaksikko tuntee toisensa entuudestaan.
- Miran kanssa olemme vähän jutelleet. Dannyn kanssa ollaan oltu samalla lavallakin, mutta muut ovat uusia tuttavuuksia, Sani pohti.
Terhi Kokkosta oli matkalle saattamassa puoliso Markus Viiperi. Markus antoi rakkaalleen myös pusun ennen poistumistaan takavasemmalle.

Terhi ja sisustussuunnittelijana toimiva Markus avioituivat kesällä 2016. Aiemmasta suhteestaan ohjaaja Arto Halosen kanssa Terhillä on vuonna 2010 syntynyt poika.