Hyppää pääsisältöön
Turkka Mastomäki

Turkka Mastomäki avautuu vuodestaan: Isän kuolema ja päärooli rikollisjengin johtajana!

Näyttelijä Turkka Mastomäen, 47, kasvot ovat tulleet tutuksi lukuisista suomalaisista televisiosarjoista sekä elokuvista. Syksyllä nämä empaattisen karskit kasvot nähdään Cmore -suoratoistopalvelussa nähtävässä Aallonmurtaja-sarjassa.

Turkan roolihahmo Upi pyörittää Kotkassa menestynyttä rikollisliigaa. Kuitenkaan ihan perinteisestä rikollistarinasta ei ole kyse, sillä sarjassa on vahvassa roolissa myös Upin vaimo Tuula (Maria Ylipää) sekä hänen lapsensa. Sarjan tarinassa on vahvassa osassa myös rakkaus ja ihmissuhteet. 

- Oli todella vaikea hypätä rikolliseen maailmaan mukaan. Ennen kuvauksia pääsin tutustumaan muutamaan lain toiselle puolelle hypänneitä ihmisiä. He olivat niin kuin me muutkin, mutta eräs asia heitä kuitenkin yhdisti. He eivät pystyneet luottamaan kehenkään, eivät edes lähimmäisiinsä, mikä on todella pelottavaa, Turkka kertoo Seiskalle. 

Aallonmurtaja MTV3
Maria Ylipää ja Turkka Mastomäki näyttelivät perhettä Aallonmurtaja-sarjassa. Kuva: Cmore


Tärkeimmät roolit

Turkka sai Aallonmurtajat -sarjasta pääroolin. Näyttelijä kokee paineita roolinsa suhteen. 

- Jännittää todella paljon se, miten ihmiset ottavat vastaan suoritukseni. Näyttelijän työ on vähän sellaista, että kokoajan kyseenalaistaa itseään näyttelijänä.

Turkka kertoo ohjelman pääroolin olevan yksi tärkeimmistä virstanpylväistä hänen näyttelijän urallaan, mutta silti hänellä on yksi ylitse muiden.

- Vuosina 1996-1997 olin Jouko Turkan näytelmässä Oli rakkaita pettymyksiä rakkaudessa. Se oli potku perseelleni uralla. Haluan lähettää kiitokset Jokelle tuonpuoleiseen, Turkka kertoo haikeana.

Lapsi koulutielle

Turkka erosi vuonna 2014 laulaja Saija ”Sani” Saartelasta. Heillä on yksi yhteinen lapsi, joka aloitti koulutaipaleen vastikään.

LUE LISÄÄ: SANISTA ERONNUT TURKKA MASTOMÄKI EDELLEEN SINKKUMARKKINOILLA: TIUKAT KRITEERIT TYTTÄREN ÄITIPUOLELLE!

- Olihan se iso kolaus isänä, kun lapseni aloitti koulutien. Suomalainen mies ei itke, mutta kyllähän sitä tuli sisäisesti hieman itkettyä. Hän on kuitenkin ollut hyvin innoissaan koulusta, ja on tekemässä läksyjä, vaikkei niitä olisikaan, Turkka naurahtaa.

Rankka vuosi

Turkalla on ollut rankka vuosi, sillä hänen isänsä menehtyi keväänä elintapasairauksien vuoksi. Turkka on polttanut aktiivisesti tupakkaa 35 vuotta, mutta päätti lopettaa tupakoinnin neljä kuukautta sitten.

- Tajusin isän kuoleman jälkeen, että en ole kuolematon, ja asialle oikeasti pitäisi tehdä jotain. Edelleen tupakkaa tekee mieli, mutta pidän pintani, Turkka kertoo vaikeana. 


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Kari Pekonen / Cmore

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!