Hyppää pääsisältöön
Aku Hirviniemi & Erika Vikman.

Tätä et nähnyt TV:ssä! Aku Hirviniemi teki temput Erika Vikmanille Nelosen uutuusohjelman kuvauksissa – ”Tämä on niin sanottu kosteustarkastus”

Nelosella nähtiin viime lauantaina (15.9.) Gaalan ensimmäinen jakso. Kyseessä on kanavan suursatsaus, peräti puolitoistatuntinen ja parhaaseen katseluaikaan lähetettävä viihdespektaakkeli, jota tähdittävät Kummelit, Aku Hirviniemi ja Linda Wiklund.

Seiska seurasi torstaina (13.9.) paikan päällä ohjelman avausjakson kuvauksia. Ja kuten arvata saattaa, studiolla tapahtui paljon sellaistakin, joka ei lopulta päätynyt lopulliseen lähetykseen.

Yleisö nauroi katketakseen jo ennen kuin tv-kamerat olivat edes käynnissä. Siitä oli kiittäminen Hirviniemeä, joka päätti tehdä pienen tempun ennen kuvauksia. Apurikseen komediakeisari pyysi lavalle ohjelmassa kutsuvieraana olleen Erika Vikmanin.

Pahaa-aavistamaton Erika Vikman pyydettiin illallispöydästä lavalle.
Pahaa-aavistamaton Erika Vikman pyydettiin illallispöydästä lavalle.

 

– Istu alas ja rauhoitu, rakas! Ihanaa, että olet päässyt vieraaksi Gaalan ensimmäiseen lähetykseen, Aku aloitti ja ojensi tuolin toissavuoden tangokuningattarelle.

– Nyt tulen kastamaan sinut Gaalan jäseneksi. Teen tämän yleensä Timo Harjakaisen hahmollani, mutta hänen oikeutensa omistaa mainostelevisio. Lisäksi hahmo on ihan v***n kallis…

Lue myös: Erika Vikman ei saanut ketään seuraksi Nelosen uutuusohjelman kuvauksiin – valtava rintavako paljasti uhkean poven: ”No mutta sitä vartenhan se on!”

Hämillään ollut Erika ei voinut kuin odottaa, mitä tuleman piti, kun Aku kiikutti paikalle täynnä vettä olleen kahvipannun sekä kahvikupin.

Aku Hirvieniemi otti Gaalan lavan haltuunsa jo ennen kuin tv-kamerat olivat edes päällä.
Aku Hirvieniemi otti Gaalan lavan täydellisesti haltuunsa jo ennen kuin tv-kamerat olivat edes päällä.
Aku Hirviniemi houkutteli Erika Vikmanin lavalle temppunsa avustajaksi.
Hirviniemi houkutteli Erika Vikmanin lavalle temppunsa avustajaksi.

 

– Teen sinulle niin sanotun kosteustarkastuksen, Aku sanoi ja kaatoi kahvikuppiin vettä. Sen jälkeen hän ojensi sen Erikalle, joka otti kupista aimo kulauksen.

– Miltäs maistui? Aku kysyi.

– Tosi hyvältä, Erika vastasi.

Silloin Hirviniemen kasvoille levisi leveä hymy.

– Se on kuule takahuoneesta vessanpöntön vettä, mutta kalleimmasta Arabian posliiniastiasta! No ei, vitsi vitsi. Takahuoneen vessanpönttö ei ole Arabian merkkinen…

Aku Hirviniemi houkutteli Erika Vikmanin lavalle temppunsa avustajaksi.
Erika sai koemaistaa vettä Akun ojentamasta kahvikupista.

 

Erikoinen performanssi päättyi tempun loppuhuipennukseen, jonka aikana yleisö haukkoi henkeään. Hirviniemi näet täytti kahvikupin jälleen vedellä, asetti sen Erikan pään päälle ja sanoi:

– Älä huoli! Mikäli olet vedenpitävä ja pesunkestävä gaalavieras ja osaat viihtyä koko illan, niin et kastu, vaan ainoastaan kuivapeseydyt. Miltäs kuulostaa?

– Hyvältä. Tehdään se! Erika huudahti.

– Loistavaa! Noinhan sä sanoit mulle myös toissa-aamuna, Aku jatkoi yleisön nauraessa.

Sitten seremoniamestari pyysi paikallaolleita lausumaan taikasanat, jotka yleisö mylvi yhteen ääneen:

– Sukkelin kirkastuminen!

Hirviniemi pitkitti puheillaan temppunsa loppuhuipennusta hermoja raastavaksi odotukseksi.
Hirviniemi pitkitti puheillaan temppunsa loppuhuipennusta hermoja raastavaksi odotukseksi.

 

Mutta sekään ei vielä riittänyt Hirviniemelle, joka entisestään pitkitti loppuhuipennusta.

– Jännittääkö sua? Mua ainakin jännittää, koska tämä temppu ei ole koskaan onnistunut… Tilatkaa mulle jo valmiiksi taksi oven eteen, niin pääsen livahtamaan helkkariin täältä kusenpolttamasta liiteristä!

Sen jälkeen kuppi kääntyi ylösalaisin – mutta kas kummaa, Erika ei kastunutkaan.

Seurasi raikuvat aplodit, ja vasta sitten varsinaiset kuvaukset pääsivät käynnistymään.

Abrakadabra! Erikan pelko oli turhaa, sillä Hirviniemi onnistui tempussaan - ensimmäistä kertaa koskaan, omien sanojensa mukaan.
Abrakadabra! Erikan pelko oli turhaa, sillä Hirviniemi onnistui tempussaan - ensimmäistä kertaa koskaan, omien sanojensa mukaan.

 

LUE LISÄÄ GAALASTA TORSTAINA ILMESTYVÄSTÄ SEISKASTA!

Gaala lauantaisin klo 19.30 Nelosella.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Ari Lahti

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!