Tässä totuus Terhi Kokkosen Vain elämää -lähdön syistä: Terhi koki olevansa salaliiton ja juonittelun uhri – ”Ylitsepääsemättömän vaikea tilanne!”

Ultra Bra- ja Scandinavian Music Group -yhtyeistä tutun, upeaäänisen Terhi Kokkosen, 43, lähtö kesken Vain elämää -sarjan kuvausten on ollut yleisölle mysteeri ja aiheuttanut monenlaisia spekulaatioita.
Sarjan kahdeksatta kautta kuvattiin helmikuun alussa toista kertaa Espanjassa, Castillo de Mondan linnassa. Tuotantokaudella ovat mukana Terhi Kokkosen lisäksi Arttu Wiskari, Danny, Kasmir, Mira Luoti, Sani Aartela ja Aki Tykki.
Terhi Kokkosen Vain elämää -lähtöpassien syy paljastui – Terhi järkyttyi ja pelästyi salaliittoa!

Terhin todellista kotiin lähettämisen syytä on vain arvailtu. Jotkut jopa veikkasivat, että biletys olisi lähtenyt Espanjassa käsistä, mutta väite oli uutisankka.
Tuotantotiimi julkaisi tapahtuneesta tiedotteen muun muassa Facebookissa 7. helmikuuta.
”Harmillisia uutisia teille rakkaat Vain elämää -fanit. Viides kuvauspäivä Mondan linnassa päättyi eilen siihen, että Terhi Kokkonen hyvästeli muut artistit ja kuvausryhmän ja palasi Suomeen. Päätös oli tuotantoryhmän, ja siihen tultiin perusteellisen harkinnan pohjalta. Ohjelman kolme viimeistä päivää kuvataan ilman Kokkosta”.
Terhi Kokkonen avautuu ensimmäistä kertaa Vain elämää -draamasta: Sen käsittelemiseen menee hetki!
Seiska tavoitti päätöksen jälkeen sarjan vastaavan tuottajan Meira Norosen Nelonen Medialta kommentoimaan Terhin poistamista ohjelmasta.
– Jo aikaisempina kausina on huomattu, että kuvausperiodit ovat aika raskaita ja ihmiset suhtautuvat niihin eri lailla. Tuotantoryhmä puntaroi asiaa todella pitkään, ja keskustelimme asiasta hyvin paljon myös Terhin kanssa. Lopulta tuotantoryhmä päätti, että Terhi lähtee Suomeen, jotta kuvaukset saadaan jatkumaan sujuvasti, Noronen muotoili tuolloin.
– Kuvaukset muuttuvat päivä päivältä vaikeammiksi, ja kyseessä on iso prosessi. Päätös oli raskas, Noronen kuvaili.
Vastaava tuottaja myös kertoi, että Terhi oli ainakin aluksi ollut itsekin poistumisen kannalla
– Lopullinen päätös oli kuitenkin meidän eli tuotantoryhmän.
Noronen vakuutti, ettei lähtöpäätös liittynyt muihin artisteihin, eikä kyse ole mistään yksittäisestä asiasta.

– Tämä on raskasta aikaa, kun tunteet tulevat artisteille pintaan, Noronen sanoi.
Onko Terhin keskeyttämisen syynä uupumus?
– En halua kommentoida Terhin kokemuksia tai tuntemuksia tähän asiaan liittyen.
Vaikka tämänvuotiset kuvaukset olivat poikkeuksellisen rankkoja osalle porukasta, kausi saatiin purkitettua loppuun aikataulun mukaisesti.
Jäljelle jääneet artistit kuvasivat eron hetkeä haikeaksi. Muun muassa Sani Aartela kirjoitti Facebookissa, että reissu oli huikea ja että luvassa on paras sessio ikinä.
Terhi kertoi vuonna 2015 Kodin Kuvalehdelle antamassaan sisaruutta käsittelevässä haastattelussa olevansa luonteeltaan vähän erakko ja toivoisi voivansa olla yhtä välitön kuin siskonsa Pauliina.
– Minä olen neuroottisempi ja heti epäilemässä kaikkea, Terhi kertoi haastattelussa.
Nyt kun koko Vain elämää -sarjan kuvausryhmä on palannut kotiin, on Terhin lähdöstä saatu lisätietoja.
– Terhi tunsi, ettei kuulu joukkoon. Hän epäili joutuneensa juonittelun uhriksi ja että tiimi keksii jäynää hänen päänsä menoksi.
Ohjelman luonteeseen kuuluu tietynlainen salamyhkäisyys varsinkin silloin, kun vuorossa on artistin oma päivä, ja muut yllättävät tämän kappaleella, jonka on pysyttävä viime hetkeen saakka salassa.
– Hyvin herkille ja taiteellisille ihmisille tilanne voi olla ylitsepääsemättömän vaikea paikka, Seiskalle kerrotaan.
Terhi lisäsi viime viikon maanantaiaamuna Facebookiin 10 vuotta sitten kuvatun, surumielisen Lopulta olemme kuitenkin yksin -videokappaleen ja liitti siihen hieman kryptisen tekstin, joka tässä lyhennettynä:
”Se (video) löytyi kun Arto kävi läpi SMG:stä kuvaamaansa materiaalia erästä tositelevisio-ohjelmaa varten. Ohjelma vaikuttaa herättävän tunteita niin monella tavalla ja taholla, että sen käsittämiseen mennee hetki, mutta toisaalta en kuitenkaan voi (luojan kiitos:) toistaiseksi kommentoida asiaa mitenkään. Niille jotka ovat voineet tai voivat, toivon voimia”.