Räppäri Pyhimys yllättyi Vain elämää -kutsusta - asetti tuotantoyhtiölle vaatimukset osallistumiselleen: "Oli aika vaikea sanoa ei!"

Pyhimys Vain elämää -ohjelmassa
Mainos
Mainos päättyy

Perjantaina on räppäri Pyhimyksen vuoro isännöidä Vain elämää -ohjelmaa. Jaksossa kuullaan ohjelman muiden artistien Ellinooran, Evelinan, Pepe Willbergin, Tuure Kilpeläisen, Lauri Ylösen ja Anne Mattilan versioita Pyhimyksen kappaleista.

Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala, 36, sanoo, etteivät kuvaukset stressanneet räppäriä, mutta uni ei silti maittanut Hirvensalmen satulinnassa.

- Nukuin kuvausten aikana 3-4 tuntia yössä. Sille ei sinänsä ollut syytä, sillä meillä oli aikaa nukkua enemmänkin. En vaan saanut unta. Omasta mielestäni olin kuvauksissa rento ja oma itseni, enkä jännittänyt. Jostakin syystä nukkuminen oli kuitenkin vaikeaa, Pyhimys pohtii Seiskalle.

Räppäri Pyhimykseltä yllättävä purkautuminen: "En ole Vain elämää -fani, en halua katsoa sitä!"

Räppäri ei ollut aluksi uskoa pääsevänsä mukaan kansan suosikkiohjelmaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Olin kuullut huhuja, että saattaisin päästä mukaan, mutten uskonut huhupuheita. Kun minua sitten pyydettiin mukaan, oli aika vaikea sanoa ei. Listasin osallistumisvaatimukseni tuotantoyhtiölle, ja sieltä näytettiin vihreää valoa, joten pääsin mukaan, räppäri sanoo.

Hän on uusien Vain elämää -tähtien tulokuningas: Pyhimyksellä hirmuinen tilipussi!

Pyhimys on hämmästyttänyt ohjelmassa useita kuulijoita monipuolisella musiikillaan. Hän tekee soolomusiikkia, jonka lisäksi hän on osana Teflon Brothers -yhtyettä.

- Ihmisellä on hyvin paljon erilaisia tunteita. Minusta on outoa, että artistilta odotetaan usein vain yhdenlaista musiikkia. En haluaisi äänittää yhdelle albumille sekamelskaista tunneskaalaa, mutta sitä varten on erilaisia projekteja ja teoksia, hän toteaa.

Pyhimys tekee yllättävän paljastuksen Vain elämää -ohjelmassa – tähän ei pysty kuin yksi prosentti suomalaisista!

Pyhimyksen ympärillä on liikkunut huhuja siitä, että hän olisi osana Teflon brothers -yhtyettä pelkästään yhtyeen kaupallisen arvon vuoksi. Nämä väitteet hän kuitenkin kieltää jyrkästi.

Mainos
Mainos päättyy

- En ole sanonut todellakaan mitään sellaista. Tämä on jonkun sellaisen ulkopuolisen luonnehdintaa, joka ei ymmärrä viihdyttämisen tärkeyttä. Teflarit on mielestäni erilainen bändi kuin muut  ja olen ylpeä siitä, että saamme aina keikoilla porukan bilefiilikseen, Pyhimys oikaisee.

Teflon Brothers on nähty jo Vain elämää -ohjelmassakin, sillä yhtye esitti viikon takaisessa jaksossa oman versionsa Anne Mattilan Perutaan häät -hittikappaleesta.

Lue Pyhimyksen laajempi haastattelu tänään torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan