Hyppää pääsisältöön
Minttu ja Sampo Kaulanen

Olet mitä syöt: Minttu Kaulanen lihoi 10 vuodessa lähes 20 kiloa - ulostenäyte aiheuttaa haasteita: "Kakkani on killuvaa höttöä"

Kyläkauppias Sampo Kaulasen, 38, Minttu-vaimo nähdään Avan Olet mitä syöt -ohjelmassa tänä iltana (7.11.). 

Jounin Kaupan toimitusjohtajana työskentelevä Minttu on lihonut lähes 20 kiloa kymmenessä vuodessa. Hänen heikkoutensa ovat juusto ja karkit. Punnitsemistilaisuudessa selviää, että nainen painaa 95,3 kiloa. 

- Voisin syödä Fazerin sinisen lounaaksi, Minttu toteaa ohjelmassa. 

Minttu saa kylmää kyytiä esitellessään jääkaappinsa sisältöä hyvinvointilääkäri Pippa Laukalle. Jääkaapin uumenista paljastuu juustojen kavalkadi. On kermajuustoa aamiasleivän päälle ja sinihomejuustoa suolakeksin päälle. Kuivakaapista puolestaan löytyy suklaalevyjä ja sipsejä. Myös viini maistuu kiireiselle naiselle. 

- Olet rasvakoukussa, Pippa toteaa Mintulle ohjelmassa. 

Rasvaisten herkkujen lisäksi kaapista löytyy myös niitä terveellisiä vaihtoehtoja - tosin ne kuuluvat perheen muille perheenjäsenille. 

Sampo on puolestaan syyllistynyt klassisiin virheeseen, hän on nimittäin huomautellut Mintulle tämän lisäkiloista − dramaattisin seurauksin. 

- En tue tarpeeksi, ja olen antanut hänen plösöttyä, Sampo toteaa ohjelmassa. 

Pahimmaksi virheekseen Minttu toteaa sen, että hän syö harvoin kotiruokaa. Sen sijaan hän syö kiireisten aikataulujensa takia kiinalaista ruokaa ja hampurilaisia.

Lue myös: Sampo Kaulasen Minttu-puoliso avautuu miehensä muutoksesta: Lääkitys leikkasi tunnepuolta pois – ”Eläminen on haastavaa!”

 

Ulostenäyte aiheuttaa haasteita

Minttu vertaa itseään ikätovereihinsa. Ystävät käyvät vaeltamassa ja ovat reippaita, Minttu ei jaksa tehdä mitään. Myös hänen edesmenneen isänsä huonot elintavat, diabetes ja kuolemaan johtanut verenmyrkytys ovat osa syy siihen, miksi Minttu haluaa ottaa itseään niskasta kiinni.

Ohjelmassa selviää myös, että Mintun suolisto ei toimi niin kuin pitäisi. Pippa on pyytänyt Minttua tuomaan ulostenäytteen vastaanotolleen, mutta Minttu ei ole voinut toteuttaa pyyntöä, sillä kakka ei kulje suolistossa kunnolla. 

- Mun kakka on killuvaa höttöä, Minttu toteaa. 

Olet mitä syöt Avalla tänään kello 21.

 


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!