Hyppää pääsisältöön
Vain Seiskassa!
Lauri Tähkä.

Mitä Vain elämää-Satulinnassa tapahtui, kun kamerat sammuivat? Lauri Tähkältä ilkikurinen virne: ”Olimme oikeastaan estoitta 24/7”

Kymmenes tuotantokausi Vain elämää -sarjasta polkaistaan käyntiin tänä perjantaina (30.8.). Nelosen kanavataajuudella nähdään melkoinen artistikattaus, onhan kyseessä sentään juhlakausi.

Tällä kertaa Hirvensalmen Satulinnassa kyyneleitä pyyhkivät VilleGalle, Lauri Tähkä, Erin, Samu Haber, Maija Vilkkumaa, Paula Vesala ja Elastinen, joka kuvaili kesäkuun kuvauksia kuin ”tarkkailuluokan kesäleiriksi.”

Lue myös: Antti Tuisku palasi parrasvaloihin - paljasti medialle Vain elämää -pressissä: ”Kuin olisin tipahtanut ulkoavaruudesta!”

– Meiltä puuttui tällä kertaa kokonaan ne aiempien kausien vastuuaikuiset, kuten Vesku (Loiri). Tosin Maija sanoi, että hän taitaa jo olla tarpeeksi vanha, Ela naureskeli tiistaina ohjelman lehdistötilaisuudessa.

– Meillä oli siellä aika hepulimeininki. Se oli varsin virkistävää.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Elastinen viihtyi Hirvensalmen Satulinnassa Vain elämää -kuvauksissa, joissa vallitsi miehen mukaan "hepulimeininki."
Elastinen viihtyi Satulinnassa Vain elämää -kuvauksissa, joissa vallitsi miehen mukaan "hepulimeininki."

Kosminen kaksonen?

Maija Vilkkumaa kertoi löytäneensä Satulinnassa ”kosmisen kaksosensa”.

– Hän on Lauri Tähkä. Olemme kumpikin syntyneet samana päivänä, 9. marraskuuta 1973. Osa minusta uskoo kosmiseen kaksosuuteen, osa minusta taas ajattelee, että se on ihan huuhaata. Mutta vaikka Lauri onkin Teuvalta ja minä Töölöstä, niin jollain tavalla koen, että meissä on tosi paljon samaa, Maija selosti ja jatkoi:

– Olemme kuunnelleet samoja levyjä ja eletty samat hetket Kekkosen ajan Suomessa. Se on ihanaa! On aina ilahduttavaa, kun löytää sielunveljiä ja -sisaria.

Lue myös: Huonoa seksiä seitsemän vuotta? Paula Vesalalta mielenkiintoinen tunnustus Vain elämää-kulisseista: ”Se oli lopulta ihan psykoottista tuijottamista”

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Maija Vilkkumaa löysi Lauri Tähkästä kosmisen kaksosensa.
Maija Vilkkumaa löysi Lauri Tähkästä kosmisen kaksosensa.

”Estoitta 24/7”

Tähkä ei höpissyt kosmisuudesta, mutta heittäytyi kuitenkin filosofiseksi:

– Olen ajatellut musiikkia oman henkilökohtaisuuden kautta, jolloin se auttaa myös sitä pientä ihmistä siellä jossain maakunnassa. Siinä on mielestäni musan voima.

– Se on vähän kuin rakkaus. Kun se tulee läpi muurien ja suojauksien, sitä ei voi selittää.

Tilaisuuden juontaja Jarkko Valtee myös uteli Tähkältä, mitä Satulinnassa todella tapahtui kun kamerat menivät kiinni.

– Tässä täytyy miettiä sitä, että nythän on lehdistö paikalla… Tähkä aloitti vitsaillen ja väläytti sitten kuuluisan virneensä:

– Tässä leirityksessä ei ollut mitään estoja. Olimme oikeastaan estoitta 24/7.

Lauri Tähkä väläytti Vain elämää -pressissä tavaramerkkihymynsä.
Lauri Tähkä väläytti Vain elämää -pressissä tavaramerkkihymynsä.

Vain elämää perjantaisin Nelosella 30.8 alkaen.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Timo Korhonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!