Kulisseissa kuohahti? Jaajolta tiukka vaatimus Haluatko miljonääriksi? -tuotannolle: ”Tein heille selväksi, että…”

Maailman suosituimmaksi tv-ohjelmaksi mainostettu Haluatko miljonääriksi? on osoittautunut myös Suomessa todelliseksi kultakaivokseksi sitä esittävälle Neloselle. Niinpä ei ole järin suuri yllätys, että suositusta miljoonajahdista nähdään jo neljäs tuotantokausi sanavalmiin juontajan Jaajo Linnonmaan isännöimänä.
Viime keväänä esitetyn kolmannen kauden avausjaksossa nähtiin yllätys, kun pariskunnat pääsivät yhdessä tavoittelemaan miljoonaa euroa. Tälläkin kertaa Miltsi käynnistyy vastaavalla erikoisjaksolla – mutta pariskuntien sijaan hot seatille istahtavatkin lapset.
KATSO: Haluatko miljonääriksi? yllättää – harvinaista videokuvaa suosikkivisailun uudesta aluevaltauksesta!
Jaajo kertoo Seiskalle olleensa lapsijaksosta niin innoissaan, että hän asetti ohjelman tuotannolle ennen kuvausten alkamista tiukan vaatimuksen.
– Tein heille selväksi ja sanoin, että jos nuorukaisia tulee kilpailijoiksi, niin palkintosumman pitää sitten edelleen olla se miljoona euroa, Jaajo paljastaa.
Juontajan painavalla äänensävyllä tehty vaatimus meni läpi, sillä:
– Eivät ne mitään perus akuankkakysymyksiä sitten olekaan näille lapsille.

Jaajon mukaan nuoremmalla väellä on myös aidosti hyvät mahdollisuudet pötkiä pitkälle miljoonajahdissa. Nelosen torstaina järjestämässä mediapäivässä oli läsnä 10-, 14- ja 15-vuotiaat kisailijat, jotka nähdään syyskuussa kisaamassa ohjelmassa.
LUE: Jaajolta jäätävä kuitti Anni Hautalan ohjelmalle - räjäytti naurupankin pressitilaisuudessa!
– Kyllä mä sanoisin, että tuollaisella 15-kesäisellä tytöllä on paljon paremmin hallussa vaikkapa eri maat ja niiden pääkaupungit kuin esimerkiksi mulla itselläni.
Jaajo ei sorru markkinointilätinään vaan vaikuttaa aidosti olevansa otettu siitä, miten eri tavalla lapsikilpailijat suhtautuvat esimerkiksi jaossa olevaan palkintopottiin.
– Vaikka me suomalaiset ollaan kateellista kansaa, niin kukaan ei voi toivoa mitään muuta kuin onnea ja menestystä esimerkiksi niille kahdelle 10-vuotiaalle kilpailijalle, jotka sanovat, että jos voittavat miljoonan, niin he haluavat pelastaa Itämeren.

– Me aikuiset taas luettelemme vastaavassa tilanteessa pitkän litanian autoista, asunnoista, velkojen maksusta ja muusta, Jaajo hymähtää ja jatkaa:
– Mutta nuoriso haluaa satsata hyväntekeväisyyteen! Se pisti ohjelmaa tehdessä omaakin perspektiiviä vähän uusiksi, että mihin se miljoona kannattaisi käyttää.
Syyskauden avaavan lapset-erikoisjakson jälkeen ohjelma palaa totuttuun muotoonsa. Jaajon mukaan tällä kertaa mukana on muutoin entistä enemmän iäkkäämpiä kilpailijoita.
– Jos aikaisemmin on tuntunut, että valtaosa kilpailijoista on kolmekymppisiä kauppakorkean käyneitä, niin nyt mukana on niin sanotusti vähän aikaisempaa saapumiserää.
Haluatko miljonääriksi? -erikoisjakso lauantaina 2. syyskuuta klo 20 Nelosella.