Konsta Hietanen ja kaunis Aami-rakas tekevät tv:ssä seksifantasiapaljastuksen: "Erotiikan alueella ei ole vaikeita kysymyksiä"

Tuore Tähdet, tähdet -voittaja Konsta Hietanen, 36, vierailee upean puolisonsa Aami Hietasen, 33, kanssa Tuttu Juttu Show -ohjelman lauantaisessa jaksossa. Pariskunta on ollut yhdessä 15 vuotta ja heillä on viisi lasta.
Hulvattoman ohjelman edetessä Aamilta kysytään, valitseeko hän erotiikka- vai yleisökysymyksen. Aami yllättyy itsekin, mutta valitsee lopulta erotiikka-aiheisen kysymyksen.
- Otan erotiikan, koska siinä me ehkä pärjätään, Aami miettii vastattuaan Konstan kanssa edelliseen kysymykseen eri tavoin.
- Kerrotteko toisillenne fantasioistanne, juontaja Timo Koivusalo kysyy Aamilta.
Aamin ei tarvitse miettiä vastausta.
- Tottakai, hän sanoo.
Myös Konsta on yllättänyt kuultuaan, että hänen vaimonsa on valinnut erotiikkakysymyksen. Juontaja Susanna Laine esittää Aamille esitetyn kysymyksen myös Konstalle.
- Kerrotaan. Kyllä, Konsta tokaisee välittömästi.
Tämän jälkeen Susanna kyselee Konstalta, oliko kysymys helppo.
- No, sanotaan nyt vaikka näin, että ei meillä kyllä varmaan tolla alueella edes vaikeita kysymyksiä oo, Konsta naureskelee.
Lisäksi ohjelmassa paljastuu muun muassa se, että pariskunnan yhteinen suosikki tv-sarja on Frendit. Lisäksi Konsta ja Aami pitävät saunomisesta ja heidän ensimmäinen suudelma vaihdettiin uudenvuoden aattona Aamin kotona.
Ohhoh! Tenavatähti Konsta Hietanen tekee uuden aluevaltauksen - aloittaa Salkkareissa!
Tuttu Juttu Show nähdään lauantaina MTV3-kanavalla kello 20.30.